Sunday, December 4, 2011

Suomi Finland i mitt hjärta

Tässä tulee nyt välitilinpäätöskirjoitus. Aloitin tekstin jo joulukuun alussa, mutta saan sen päätökseen vasta nyt.

Johan nyt on taas markkinat. Käväisin tuossa viikonloppuna Suomessa, ekaa kertaa yli 3 kuukauteen. Tuntuu kuin olisin lähtenyt Suomesta vasta äsken, ja kohta pitäisi jo joululomallekin lähteä! Ihan todella outoa ja omituinen fiilis. Aika Limerickissä on mennyt niin nopeasti, ja niin paljon on ehtinyt tapahtua. Tuntuu kuin olisin jo tässä ajassa elänyt tiivistettynä muutaman vuoden tapahtumat :D Joukkoon mahtuu niin uusia ystäviä, onnettomia ihastuksia ja sydänsurua, rakastumista, totaalinen soittotavan muutos, tanssitekniikan armotonta hiomista, rasitusvamma käsissä (joissa ei ole koskaan aiemmin ollut mitään häikkää), kaljankittausta lähes joka päivä, rasvaista Domino's pizzaa, kampuksella asuvia kissanpoikasia, sessioita, satoja tuneja, homohäitä, oven avaamisen odottelua sateessa, itkuraivareita, yöllisiä tilityksiä cappavillassa, ketjuröökaamista, ja yleisesti oiattaen elämän opettelua täällä Irlannissa. En ole edes ehtinyt kaivata kunnolla Suomeen. Paitsi yhdessä vaiheessa, mutta pääsin siitä yli aika nopeasti.

No, palataan nyt sitten tähän reissuun ennen kuin menee ihan tunteelliseksi tämä posti. Panikoin jo facebookissakin  etukäteen kuinka päästä Dubliniin ajoissa ja mitenköhän näihin yhteyksiin nyt voi luottaa bladidaadidaa. Statukseen tuli kymmeniä kommentteja kuinka ei kantsi luottaa, kaikki on aina 5h myöhässä, Dublinin lentokenttä on kaaos!! Bussini peruttiin! :D Yksi ainut kommentti tuli että kaikki on aina ollut ajallaan kun olen matkustanut Irlannissa! Sain sitten kuitenkin helpohkon ratkaisun ja olin yötä paikassa, joka on matkan varrella Dubliniin ja junamatka kesti n. tunnin vähemmän. Otin kuitenkin 7am junan, jotta olen sitten varmasti ajoissa. Kuudelta aamulla siis könyäminen ylös, kaffit mukaan ja junaan. Juna oli siisti, hiljainen, ja matka meni nopeasti. Asemalta otin bussin lentsikkakentälle, ja sain ilmaisen sihtseeingin Dublinissa, kun bussi kieurteli keskustan läpi. Kentällä kävelin check-inniin, joka kesti 2 minuuttia ystävällisen neidin tarjoamana, ja siitä turvatarkastukseen, joka kesti 2 minuuttia myös ystävällisten ihmisten tekemänä. Kentällä ei ollut ketään, ja vietin sitten 2 ylimääräistä tuntia kaupoissa kierrellen ja lounastaen. Lento Arlandaan oli nopeahko ja sujuva, ja jalkatilaa oli tarpeeksi. Ja laskeutuminen oli ehkäpä mukavin mitä ikinä olen lentsikassa kokenut - todella pehmeä, en tuntenut mitään, enkä edes huomannut että laskeudumme ennen kuin katsoin ikkunasta ulos ja näin vieressäni puita ja taloja! Taisin koisatakin lennolla. Arlandassa vaihto oli juuri sopivan mittainen, n tunti. Ehdin hörppästä sufeet Starbucksilla ja sitten olikin jo aika lampsia koneeseen. Lento Tampereelle oli hieman epämukava, en meinannut mahtua penkkiin ja kone oli inhan täynnä. Mutta kaikki oli kuitenkin hienosti ajallaan, ja laskeuduin Tampereellekin aika mukavasti. Sieltä hurautimme Nädian kanssa Tampesteriin ja Cumulukseen. Sitten treenattiin illan keikkaa varten, ja käytiin vetämässä keikka. Ihan hyvin meni. Illan päätteeksi viinit naamariin ja juoruilut päälle. Nukkumaan pehmeään hotellisänkyyn. Täydellistä!

Visiitilläni huomasin yhden todella omituisen seikan suomalaisista. Suomalaiset TUNKEVAT joka paikassa! Ovissa, liikenteessä, aamiaisella, kaduilla...ihan joka paikassa! Kukaan ei sano että "anteelsi", tai "sori", joka paikassa vain tunnen kuinka joku hiljaisesti työntyy kylkeäni vasten ja yrittää sujahtaa ohitse näkymättömänä. Sorry pals, ei onnistu!

Lauantaina shoppasimme kunnes droppasimme. Löytyi mm. uudet esiintymismekot. La-ilaln keikka meni hyvin, vielä paremmin kuin perjantain, liekö johtunut uusista mekoista?! :D Sunnuntai-aamuna köröttelimme rauhassa Helsinki-Vantaalle, ja haikein mielin sanoin heippa ja aloitin piitkän kotimatkan Limerickiin. Kööpenhaminan lentokenttä tarjoili epämiellyttäviä elämyksiä kukkuroittain. Kaffilassa oli töykeät asiakaapalvelijat, ja ruoka oli aivan järkyttävän kallista. Tiskillä kysyin kassmuikilta, että onko täällä internet. Vastaus: "No. You have to pay for it". Olin vaan et ai, okei? No, otin sitten koneen esille, ja kuinkas ollakaan ihan ilmainen nettihän siellä oli. Että kivat vaan sillekin sitruunanaamalle.

----------------------------------------------
Joululoma alkoi omituisissa merkeissä. Pölähdin yhtäkkiä Limerickistä pimeälle landelle keskelle ei mitään. Teiden varrella kuuset muodostivat sysipimeät seinämät, jolloin piemys tuntuu vieläkin syvemmälät verrattuna Irlannin aukeisiin pusikkoihin ja kirkkaaseen tähtitaivaaseen. Kesti muutaman päivän tottua tähän veitsellä leikattavaan mustuuteen ja hiljaisuuteen. No, sitten pääsinkin jo Helsinkiin ja sekös vasta olikin! Yhtäkkiä minut heitettiin takaisin vanhaan elämääni - kaverit, keikkoja, M-talo, sporat, itis, kuntosali, juoksulenkki arabiassa, parin päivän opetuskeikka Tampereella, taas keikkoja... :D Otti taas muutaman hetken muistaa, että niin, minullahan on ihan uusi elämä irkuissa, ja tämä oli tätä vanhaa elämää. Tulee vain vähän sekopäinen olo, kun ajat ja paikat rupeavat menemään ristiin. Uusi elämä Irlannissa on ottanut mukaansa niin voimakkaasti, että varmaankin siitä johtuen tämä "muutos" tuntui niin voimakkaalta. Uskon että tähänkin tottuu - yksi ulkomailla jo muutaman vuoden asunut ystävä sanoi, että hänellä oli ihan sama reaktio ekana vuonna kotiin tullessa, mutta se helpottaa seuraavilla kerroilla.

Lisäksi olen nyt miettinyt nyt täällä hengatessani ihan eri tavalla suomalaisuuttani ja mitä se minulle merkitsee. Myös se, että mahdollisesti vietän loppuelämäni tai ainakin pitkän pätkän Irlannissa, on pistänyt ajattelemaan. Uuden elämän rakentaminen pelottaa, varsinkin kun suomessa työasiat olivat jo niin mallillaan. Mitä järkeä on viskata se kaikki pois ja aloittaa alusta?! Kuitenkin jos nyt palaisin takaisin vain mukavuudenhalusta, katuisin sitä loppuelämäni. Nähtäväksi siis jää, miten elämäni järjestyy. Kevääksi on joka tapauksessa luvassa samaa kauraa - tuneja, koulua ja bileitä. :D



Nuorisodisko Limerickissä. Olin kuin kala vedessä.

Helsinki...ankea vetinen kaupunki...



Köpis! Iloinen aurinkoinen city!



Rakkaudentunnustus Köpiksen kentän vessan ovessa 

Hinta: 17 € kööpenhaminan kentällä. EXCUSE ME?!? Muistuttaako ehkä vähän sitä karmeaa lima-annosta joka tarjotltiin yliopiston tervetuloskekkereillä syyskuussa! (linkki: http://wallsoflimerick.blogspot.com/2011/09/sluts-sluts.html)

Nutty Caramel Christmas Latte by Starbucks köpiksen kentällä. Näyttää todella herkulliselta, ja 5 € arvoiselta. Ja en ole siis koskenutkaan juomaan. Mainoksen mukaan juoma näyttää tältä:  



MERRY CHRISTMAS EVERYONE AND A HIPPY HAPPY NEW YEAR!

Thursday, November 24, 2011

"I'm so random and all over the place"!

Nyt seuraa ensimmäinen (?) virallinen valitus irkuista:


En kestä kun täällä kaikki on niin RANDOMEJA! Ihan sama mitä sopii ihmisten kanssa, niin mikään ei pidä. Oli kyse sitten bändin sovituksista, iltamenoista tai edes soittotunnista. Olen suomalaisena tottunut siihen, että jos jotain sovitaan, niin se pitää. Täällä ihmiset puhuvat ihan mitä sylki suuhun tuo, eivätkä välttämättä tarkoita sitä ollenkaan, ja / tai unohtavat sanomansa asiat samantien. Ja kun kyselee jälkikäteen että niinkun mehän sovittiin / puhuttiin näin, niin toinen ei muista koko keskustelua. Ihan käsittämätöntä. Ja siis tiesin kyllä kaiken tämän, ja että irkkuihin ei ole luottamista, mutta silti on vaikea käsittää tätä bullshitin jauhamisen määrää todeksi. Ohareiden tekeminen suomalaisessa yhteiskunnassa on anteeksiantamatonta, mutta täällä se on ihan arkipäivää. Jotenkin en silti ole ihan päässyt jyvälle hommasta, ja jotenkin tuntuu etten haluakaan. Kokoajan  ei jaksaisi go with the flow, olisi kiva että joskus voisi luottaa että se mitä puhuttiin pitää. No, ei tietenkään koko ajan kaikki ihmiset ole randomeja, nyt vaan sattui itselle paha hetki urputtaa aiheesta. Mutta kyllä se täällä iso ongelma on. James kertoi myös jostain hienosta tunnelista Dublinin alla, jonka oli tarkoitus helpottaa rekkojen ajamista kaupunkialueella. Tunnelin suunnitteli liuta hienoja arkkitehtejä ja rahaa paloi vaikka huru mycket, mutta kun tunneli avattiin, paljastui että se on liian matala!! Yksikään rekka ei pysty ajamaan siellä! Nyt sitten Dublinissa viruu tunnelipahanen, jota käytetään todennäköisesti varastona perunoilla ja muille paikallisille turnipseille. Ja tämän hienon random tunnelin todella random suunnitelma oli varmaankin tehty servetinkulmaan paikallisessa pubissa guinnesin äärellä. Vähän niinkuin Spinal Tap & Stonehenge -hengessä...


On täällä taas sattunut muutakin kummallista. Meillä piti olla bänditreenit viime viikolla mutta kukaan ei ilmestynyt paikalle, paitsi James ja minä. Myöhemmin paljastui, että soolotutkintojen takia bändiä ei ole. Kiva kun meillekin infottiin! Noh, siinä sitten vinguteltiin aikamme kuluksi jotain randomia ;), ja opetin Jamesille Tutskovin polkan just for the craic of it. Yhtäkkiä kesken "treenien" ovesta rävähtää koulun johtaja, Mícheál Ó Súilleabháin, jonkun fancyn vieraan kera. Ensin Mícheál kysyy että mitäs me opiskellaan. Änkytimme jotain sekavaa. Sitten se kysyi että mitäs te juuri soititte. Änkytin jotain mielestäni selkeää, mutta Mícheál ei ihan ymmärtänyt, joten änkytimme toistemme päälle hetken aikaa, kunnes hänelle selvisi, että oh it's a Finnish polka, oh where did you learn that? Oh you're from Finland?! Ja sitten Mícheál halusi kuulla Tutskovin vielä uudestaan ja nauhoitti meitä. Ja minä MOKASIN kesken biisin! Oli ehkä yksi elämäni noloimmista tilanteista! No, Mícheál vieraineen tuskin huomasi mogaani, mutta kyllä ahdistaa jos se äijä ravaa ympäri maailmaa jossain konferenseissa ja soittaa siellä pösöille "autenttista materiaalia Irish World Academyn harjoituskopeista". Vohan kökkö sentään! :D


Lopuksi vielä kuvamateriaalia viime ajoilta:


Ennis trad fest

Syksyinen Shannon

Kolme kahvikuppiani bänditunnilla... ;P Ei oikeesti oo kaikki mun!

Kuuraa!

Pakkasta!




Thursday, November 10, 2011

Peura ajovaloissa

Tähän väliin pitää kertoa tarina peurasta, autosta ja farmista.

Olipa kerran mukava lauantai-iltapäivä, ja yhdet tyypit lähtivät ajelemaan pitkin Irlannin maaseutua Tipperaryssa. Aurinko paistoi ja vettä satoi ja sateenkaarikin näyttäytyi. Vuoristomatkailun jälkeen tyypit tekivät äkkijarrutuksen, kun yhtäkkiä tiellä makasi pieni peuranvasa. Auto pysäytettiin tietysti heti ja mentiin tarkistamaan elukan kunto. Toinen tyyppi yritti usuttaa peuraa liikkeelle, mutta se ei päässyt ylös ja todettiin että se oli yliajon uhri ja loukkaantunut, tai ainakin pahasti shokissa. Naapurikylän eläinlääkäri oli pahaksi onneksi juuri potkaissut tyhjää pari viikkoa sitten, eli apua ei ollut saatavissa ihan heti, ja päiväkin oli jo kääntymässä illaksi. Reippaana maatilan poikana toinen tyyppi päätti että elikko viedään lyhyen matkan päähän kotifarmille toipumaan yön yli. Niinpä se nostettiin autoon, ja takapenkillä matkustivat tyttö ja pikkuinen peuranvasa. He muodostivat tunnesiteen välittömästi ja matka sujuikin rauhallisesti peuran nuokkuessa tytön kättä vasten. Välillä Seania piti vähän herätellä ettei se olisi vaipunut ihan tokkuraan. (Peuran nimeksi päätettiin antaa siis Sean, kunnon perinteikäs irkkunimi.)

Kotifarmille saavuttuaan tyypit pistivät Seanin karsinaan, ja naapurikseen se sai lehmän. Lehmän nimeä en nyt tähän hätään muista. Sean oli kovin huonona ja sille piti pakolla syöttää ja juottaa einettä. Sitä piti myös hieman pakottaa liikkeelle ja yrittää piristää, ja maatilan poika saikin siihen eloa kaikenlaisilla vippaskonsteilla (mm. kaatamalla vettä sen korvaan ja kutittamalla heinänkorsilla sen nokkaa). Sitten olikin aika tee-hetken, ja tulipa siinä tytön sitten tavattua jo mahdolliset appivanhemmatkin ;)

Tarina kertoo että vaikka Seanin tila näytti iltaa kohden huonolta, se ei juurikaan liikkunut ja oli kovin voipunut, on kaikki nyt kääntynyt hyväksi. Seuraavana aamuna se viuhtoi ja reuhtoi karsinassa kuin viimeistä päivää, ja oli täysin toipunut yliajon tällistä. Maatilan pojan setä vei Seanin tarun mukaan tässä päivänä muutamana takaisin metsään, ja sinne se kirmasi onnellisena jatkamaan auvoisaa peuran elämää Irlannin muhkeissa metsissä ilman huolen häivää :) Sen pituinen se.


Sateenkaari koulun ikkunasta

Sean the dear


Muikeat maisemat!



Ruotsalaisen kuoron visiitti, mukana myös meidän koululaisia 


Lopuksi vielä päivän mietelause!

Saturday, October 29, 2011

The Gay Wedding


Jaahas, taas on aika päivitellä maailman menoa. Kirjoitan tätä muuten uudet IHANAT korkkarit jalassa! Debenhams tarjosi mukavat, söpöt ja tyylikkäät popot kohtuuhintaan, toisin kuin kaikki muut kenkäkaupat täällä. Alempana näette kuva-aineistoa shoppailuretkeltä.

Ensimmisenä voinkin palata pari viikkoa taaksepäin, jolloin teimme tanssikoulun kanssa keikan homohäissä (= Gay Wedding). Olin aivan täpinöissäni, sillä en ole koskaan ollut gw:ssä. Odotin Elton Johnia flyygelin takana, joutsenia, poikakuoroa yms... Pettymys oli kuitenkin suuri kun häät osoittautuivat aika tavalliksi perus-häiksi. Olihan teemavärinä toki valkoinen, ja tyyli oli aika amerikkalainen, mutta silti jäin kaipaamaan jotain. No, ensi kerralla sitten.

Keikalle lähtö oli taas oma shownsa. Tapasimme tanssikoulun parkkiksella, jossa Moirin ilmoittaa että niin keikkapaikkahan on. n. 1,5h ajon päässä. Tässä vaiheessa kello oli n. 8.30pm. Olimme tietysti todella ilahtuneita tästä tiedosta! Itse olin diabeetikkona erityisen iloinen että olin juuri käynyt ruokakaupassa ja kassissa oli leipää ym. peruselintarviketta. Noh, eipä siinä sitten muuta kuin pakkauduttiin Woodyn autoon (ihku pieni ranskalainen sini-valkoinen Citroën. Siis auto, ei Woody, vaikka ranskalainen on hänkin :) ja hurautettiin ensin Ennisiin. Ennisissä säädettiin jotain käsittämätöntä, älkää kysykö mitä, istuin vain autossa ja odotin aivottomana. Go with the flow! Yei! Sitten ajoimme jonnekin keskelle-ei-mitään tuulessa huojuvien peltojen keskelle täydellisessä pimeydessä. Automatkalle ehdimme myös hyvin vaihtaa uusimmat mies- ym. juorut ja suunnitella Woodyn etenemistä ihastuksensa kanssa. Navigaattori yritti ohjata meitä johonkin kyläpahaseen, mutta lopulta löysimme Doonbeg Golf Clubille, jossa kekkerit pidettiin. Itse juhla oli valtaisassa teltassa. Ennen keikkaa meille tarjoilttiin tee and sandwitches. Piia-Marian kanssa nypimme pois kinkun palasia, joita tietenkin oli jokaisessa leipäsessä. Mielestäni on jotenkin niin herttaista, että täällä juodaan koko ajan teetä. Kun mennään baarista jatkoille, niin ensimmäisenä isäntä/emäntä kysyy että who wants some tea? Ei mitään että kellä oli sitä viinaa, tässä on kossupullo paa kiertämään. En kyllä tiedä kumpi on parempi/pahempi :D

No mutta sitten itse keikkaan. Meitä ennen oli joku bändi, ja samat perusrenkutukset soi täällä kuin Suomessakin - ehdin kuulla ainakin Proud Maryn ja CCR:n sadebiisit. :D Itse keikka meni taas hyvin, ja Moirin kehui minua oikein erikseen, mistä jäi tietysti itselle tosi hyvä mieli. Tällä kertaa askeleet pysyivät myös kutakuinkin samoina, mitä nyt muodostelmat vähän elivät. Biisien välissä saimme myös väistellä jälkiruokaa ronttaavia tarjoilijoita ja roudaavaa bändia. Kaaokselta ei siis voinut välttyä tälläkään keikalla. Meidän jälkeemme lauteille kipusi illan toinen bändi, joka oli kyllä sellainen das erlebnis, että... Epäilen että laulaja oli oikeasti transu.

Teimme eilen illalla myös hääkeikan, Limerickissä tällä kertaa. Olimme kaverin kanssa myöhässä, joten meidän osaltamme homma eteni niin, että kävelimme sisään, heitimme kamat bäkkärille ja kävelimme lavalle. Tällä kertaa jouduin improamaan light reel-soolon tyhjästä, ja vieläpä ilman tossuja, koska olin unohtanut ne kotiin. Mutta eipä siinä, täydestä tuo kai meni. Yleisön tanssitus-osiosssa oli myös kuumottava hetki, kun yhden morsiusneidon puku valui niin että rintavarustusta näkyi hieman liikaa kuin mitä olisi halunnut. Muuten oli kyllä ihan kivaa.

SITTEN! BEOGA!! Irkkutanssijat ymmärtävät hehkutukseni aiheesta. Beoga (www.beogamusic.com) on todella hyvä bändi, joka sovittaa tradi-musaa suurimmaksi osaksi todella kivasti ja tyylikkäästi. Pakollista mauttomuutta (älyttömät pompöösit tehosteet ja cheesyt kiipparisaundit) on jonkin verran, mutta aivan briljantteja muusikoita ja todella kova livebändi. Suosittelen! Kyseessä oli siis halloween fancy dress party Dolan'sissa. Fancy dress tarkoittaa tässä tapauksessa kostyymiä. Ihmisillä olikin mitä mahtavimpia virityksiä. Top 5 -voittajajoukkiossa oli tinapilli, facebook, lego Beoga people, nojatuoli ja sininen intialaishahmo. Valitettavasti minulla ei ole kuvia heistä, mutta Beogan fb-sivuille varmasti päivitetään kuvia. Kisan muuten voitti Lego Beoga, joka oli aivan mahtava!

Keikalla oli todella railakas meininki, jengi oli niin kännissä että itse piti siirryä lavan edestä välillä taaemmas huilimaan. Enimmäkseen paikalla oli 1. ja 2. vuoden porukkaa koulusta, ja tietty muutakin populaa. Itselläni oli aivan super hauskaa, hauskimpia iltoja taas vähään aikaan. (ja se on paljon sanottu, sillä käyn täällä ulkona aika paljon).

Tästä sainkin kätevän aasinsillan siirtyä ruotimaan vähän yksityiselämääni täällä. Sen verran on pakko avautua, että on ollut todella tapahtumarikasta. En voi uskoa että olen ollut täällä vasta pari kuukautta. Tuntuu kuin vuosia olisi jo vierinyt kaiken tämän trad.-draaman keskellä. Trad.-draamalla tarkoitan world academyn ja ennen kaikkea BA:iden ja MA:iden välisiä kiemuroita. Kamupiirit ovat täällä(kin) tosi pienet, ja kaikki tuntevat kaikki ja kaikki ovat olleet kaikkien kanssa jne... Välillä pitää pikkaisen jarrutella suitsia, ettei ihan joudu imaistuksi liian syvälle tradmatics -maailmaan... Hyvin kuitenkin viihdyn edelleen, ja niin karulta kuin se ehkä kuulostaakin, ainakin vielä tässä vaiheessa voin sanoa että olen onnellisempi kuin pitkiin, pitkiin aikoihin. Katsotaan nyt mitä kaikkea kouluvuosi vielä tuo tullessaan, tällä hetkellä ei ole suunnitelmissa palata Suomeen! Mutta sitähän ei voi koskaan tietää. Go with the flow!




Window to a gay wedding




Koululla oli konsertti Daniel Pearlen (jenkki reportteri joka kuoli Afganistanissa) kunniaksi.
Paikallinen kouluorkka esiintyi.



Tea and...
...sandwiches. With chips on the top of course!

Beogan keikalla esiintyi mm. Harry Potter, Englannin kuningatar ja Borat.

Tuli käytyä myös Galtee Mountainsilla (f* tätä englanninkielisten sanojen taivutusta...)
Ihan eeppinen paikka, käsittämätöntä kauneutta. Ihan paska kuva, mutta ei nyt oo parempaakaan. 
Turistiretkellä päädyttiin vahingossa johonkin häihin.

Na Piarsaigh, tanssikouluni. *sydämiä* :))

Afternoon treat. I've deserved it!!

Halloween-kostyymejä paikallisessa Anttilassa. 

Koulun ikkunasta. Mä asun ton työmaan takana. 

Koulun ikkunasta 2. Uudella iPodilla otettu kuva :) 

Paikallista kenkämuotia. Eh, ei ehkä ihan mun juttu...


Suruisat koirat luostari (?) majoituksessa


My next bed time reading


Luckily she's not my kid


Piano kahden (!) muusikon jäljiltä tunnin treenin jälkeen.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!!

Thursday, October 13, 2011

Ulkopuolista tuskaa

Huh, en muista milloin viimeksi nukuin 8h yöunet (en ainakaan viime yönä). Puhutaanpa hetken aikaa siitä, millaista on tulla täysin ulkopuolisena ja -maalaisena uuteen ympäristöön, uusien ihmisten keskelle.

Eilen sain ensimmäistä kertaa täällä huomata, miten tärkeää tukijoukkojen olemassaolo on. En nyt lähde kaivelemaan yksityiskohtia, mutta point is that kun pölähdät keskelle paikallista kamu-genreä, jossa kaikki muut tuntevat toisensa viimeisen 100 vuoden ajalta, olet automaattisesti se ulkopuolinen "new girl". Ulkopuolisella tarkoitan nyt sitä, että tavallaan en voi luottaa keneenkään, koska ihmisten väliset tunnesiteet ja dynamiikat ovat luotu jo etukäteen ja ihan eri tasolla kun minulla. Olen siis siinä mielessä täysin omillani täällä, ja jos jotakin ikävää tapahtuu jonkun kanssa tästä ryhmästä, en voi oikein puhua siitä kenellekään ns. sisäpiirissä olevalle. Tämä on varmasti jokaisen ulkkarin ongelma, ja en ole tullut ajatelleeksi asiaa kun vasta nyt.

Onneksi olen saanut täällä kuitenkin jo uusia aivan ihania ystäviä, joiden kanssa voi puhua vaikeistakin asioista, joten turvaverkkoa on onneksi jo täälläkin.


Sitten iloisia uutisia - tytöt, olen luvannut tuoda Suomeen Jamesin, joka on kauan sitten kadonnut pikkuveljeni täällä Irlannissa. Yhdennäköisyys on huomattava, voitte stalkata facebook-profiilissani. Nyt vain jonoa muodostamaan, kerroin jo että hän tulee menemään kuumille kiville Suomessa. Tässä maassa todella on myös söpöjä ja mukavia irkkupoikia, vaikkei aina heti uskoisi. Perusfraasitkin olen jo hänelle opettanut (painokelvotonta tekstiä), joten small talkkikin pitäisi sujua ongelmitta ;D

Monday, October 10, 2011

Go with the flow!

Jeah. Ei lisättävää. :D No ehkä sentään.

Kaksi juttua tällä kertaa.

1. Keikka irkkuhäissä Bunrattyssa.
Tanssikoulu järkkäsi taas keikan, tällä kertaa häissä. Taaskaan kukaan ei tiennyt mistään mitään, mutta we went with the flow, ja hyvinhän kaikki sitten loppupeleissä meni ;).
Ensin oli harjoitukset tanssikoululla, joka on siis hurling-klubi Na Piarsaghin tiloissa. Hinkkasimme juuri jotain jigiä, kun salin toinen seinä yhtäkkiä lävähti auki, ja sermin takaa paljastui pubi, jossa istui baaritiskillä ja pöydissä liuta australialaisia ukkoja! Oma suuni lävähti vähintään yhtä äänekkäästi lattiaan, mitä hemmettiä baaritiski tekee tanssikoululla/urheiluseurassa?! Tyhmä kysymys tietysti, tänään huomasin että baarihanoja oli myös toisessa huoneessa, eli oma pubi lienee jokaisen urkkaseuran perusvarustelu täällä. Mutta siis, harkat jatkuivat niin että esitimme koko setin pubin "asiakkaille". Mukana oli livemuusikko, ja yhtäkkiä koulun grand old timer Moirin huutaa että "dance waltz!" Niinpä minä ja joukon ainoa poloinen poika, ranskalainen Woody rupeamme vetämään valssia. Itse keikalla mestariteostamme ei onneksi nähty.

Noh, keikallee ajeltiin vesisateessa, what a surprise. Keikkapaikka oli joku hotla, ja meidät heitettiin johonkin huoneeseen bäkkärille. Sitten Moirin vetäisee kehiin matkalaukun, joka on täynnä mitä kamalampia rääsyjä. Siis täysin helluntaiseuran kirppis-kamaa, ihme ysäri-salihousuja, huiveja, 5 numeroa liian isoja kulahtaneita t-paitoja, olkihattuja ja stetsoneita... Itse säästyin kamalimmilta kledjuilta, mulla oli vain huivi vyötäröllä ja punainen stetsoni päässä. Todisteena vielä kuva kuinka hehkeitä oltiin. Oli hommassa kuitenkin punainen lanka - olimme olevinaan travellers, jotka on siis paikallisia romaneja. Traveller wedding on ihan tunnettu termi täällä, ja käsittää siis epämääräisen trashyn joukkion keikistelemässä paljastavissa ja kammottavissa kuteissa. Go we!

Itse keikka meni ok, mitä nyt kesken esityksen meille sanottiin että loppuun tehdäänkin ihan uusi askel, se menee näin! Siinä sitten kahdessa minuutissa yritin opetella jotain askelta, ja kyllä se melkein meni keikallakin :D Muuten oli kyllä oikein hulvatonta, ja oli tosi kiva taas kokea irlantilaista elämänmenoa.


2. Sessiot Ennisissä
Jaa, en oikein tiedä mistä aloittaisin. Hehe. Sessiot kesti n. 5 aamulla, "nukkumaan" menin (sänkyyn jossa ei ollut tilaa ja ihmiset möykkäsi viereisessä huoneessa) n. 6 aamulla, ja kello soi n. 8 aamulla. Siinä välissä soi myös muiden kellot kivasti herättäen just kun oli saanut vähän unen päästä kiinni. Limerickiin ajettiin n. 9 aamulla. Samana iltana menin päästämään höyryjä tanssitunnille, ja oli kyllä itse asiassa paras tunti so far. Mistä lie lienen saanut energiaa, hehe...
Ennisissä oli todella hauskaa, tunet soivat tauotta tunteja ja olin ihan messissä irkkubiletyksessä. Kyllä kelpaa olla täällä, ei voi muuta sanoa. Ihan todella kiperiä soittajia, tuneja ja sessioita on varmasti luvassa ympäri vuoden.


3. Koulun kanssa kärvistelen vähän. Haluan eroon iirin kielen kurssista, se on liian työläs ja vie aikaa soitolta. Haluaisin myös lisää MA-kursseja musahissasta, mestarikursseja ym. Ärsyttää se, kun en tiedä miten koululaitos täällä toimii, ja kun yritän pyytää niitä asioita joita haluan, saatan tietämättäni astua jonkun näkymättömän rajan yli ja olla liian vaatelias tai jotain. Ja en missään nimessä halua olla kiittämätön ja vaatelias. Ja kun en edes tiedä miten ohjelmat rakentuvat tai mitä ne sisältävät. Sitten en voi kuin hengittää tyyppien niskaan ja vaatia jotain järkeä hommiin. Noh, katsotaan mitä tästä seuraa. Keväällä ainakin voin tehdä vähän eri moduuleja, kait. WHO THE HELL KNOWS, JUST GO WITH THE FLOW!!!






Luento, luennoitsemassa Niall Keegan <3

Toilets

Fire drill koululla. Perus. Niall soitti myös megafoniin tinapilliä.


Trashy traveller wedding


Tuesday, September 27, 2011

The Senior Line!

Paljon on taas virrannut vettä Shannonissa viime blogauksen jälkeen. Olen ollut niin keskittynyt opintoihin, että eipä elämään paljon muuta meinaa mahtua. Päivät ovat usein 9am-9pm aikataululla, joten väsymys painaa päälle aika lailla. Kaiken kukkuraksi minulla on jatkuva niskakramppi ja unettomuuskin vaivaa, johtuen todella kämäisistä tyynyistä, jotka asuntola meille tarjoaa. Onneksi oma tempurini on jo matkalla tänne.

A piece of art
Tanssitunneilla meininki on hikinen, intensiivinen ja MAHTAVA.  Opettajat ovat tiukkoja ja tosi kivoja, ja on mahtavaa ja välillä rankkaakin huomata miten paljon oikeasti joutuu tekemään töitä saavuttaakseen mahdollisimman korkean tason teknisesti. Onneksi tanssini edistyvät koko ajan vähän kerrallaan, kiitos mahdollisuudelle treenata tanssia joka päivä. Yhtenä päivänä pitää kesittyä askeleen opetteluun, toisena suoriin polviin, seuraavana aukikiertoon jne... Tosin olen treenannut hieman liikaa, jalat ovat ihan krampissa koko ajan ja akilles huutaa. Mutta niin huudan minäkin, ilosta!


Olen ärsyttävän onnellinen täällä koko ajan. Ihan järkyttävää. Olen solahtanut irlantilaiseen elämänrytmiin ja ennen kaikkea koulun maailmaan saumattomasti. Sade ei ärsytä liikaa, koska yleensä sataa 10 minuuttia kerrallaan, ja sitten paistaa taas aurinko. Ei ollenkaan sitä "tänään luvassa sadetta koko päiväksi" bullshittiä mitä Suomessa. Opettajat ova ihan huippuja, koulukaverit mahtavia. Ja ennen kaikkea, täällä saan vihdoinkin tehdä kaikkea sitä mitä haluankin - opiskella kansanmusaa (irkkua), klassista (barokkia) sekä irkkutanssia. Ja se on täysin normaalia ja ok ja suotavaa! Ja siitä saa vielä rahaakin! Ja ne koulun harjoitussalit... Sydän tykyttää kun ajattelenkin niitä :) En voi edelleenkään käsittää tätä kaikea todeksi. Ja suklaatakin on kaupoissa tarjolla niin montaa eri sorttia!

Sitten vähän kertausta viimeaikaisista tapahtumista. Otsikkoa seuratakseni - ladies and gentlemen, the SENIOR LINE! Tanssitunnilta meidät tempaistiin mukaan koulun hyväntekeväisyysesitykseen, koska opettaja halusi mukaan ikioman Senior Linen :D Repesimme ihan täysillä kun hän tohkeissaan selosti asiaa, mutta onneksi open huumori riitti (toivottavasti) ymmärtämään miksi kikatimme asialle. Periaatteessa asiassa ei kuitenkaan ole mitään naurettavaa tai epäselvää - irantilaisen tanssin maailmassa täytettyäsi 21v olet senior dancer. Tämä pätee kaikissa kilpailuissa ja systeemeissä ympäri maailmaa. Niinpä senior linemme siis treenasi hikisesti kahden päivän varoitusajalla esitystä varten, ja keikkahan meni ihan nappiin! Koulun johtaja, vanhempi leidi Moirin buukkasi meidät heti jollekin hääkeikalle Bunrattyn linnaan Limerickin lähelle ensi lauantaiksi. Että ei voi keikkojen tuloa estää täälläkään! ;D Niin ja vielä tuosta ensimmäisestä keikasta, irkkutyyliin vielä edellisenä iltana kukaan ei tiennyt monelta keikka on, onko meillä musiikkia, mikä tilaisuus on kysessä ja mitä oikeastaan tehdään koko keikalla. Jostain tiedot sitten kaivettiin, ja paikan päällä kekkerit paljastuivat joksikin yhteisö-häppeningiksi. Tarjolla oli ilmaista sapuskaa, kouluja ja firmoja (?) tms esittäytyi, ja meidän lisäksi esiintyi lasten skottisäkkilli-yhtye, tai chi -ryhmä, nykytanssiporukka sekä paikallinen big band. Actionia siis riitti joka makuun! Ja paikallisella torilla eli milk marketilla oltiin.

Work that mullet dude!

Nyt olen käynyt myös rokaamassa paikallisessa rokkiluolassa! Dolan's Warehousessa oli kivan kuuloinen Nirvana cover-ilta, 20 vee Nevermindin julkaisusta. Ystäväni oli bongannut keikan ja houkutteli mukaan, tai oikeastaan ei kauheasti tarvinut houkutella, kun innosta kiljuen totesin tarvitsevani lomaa viulusta ja  tanssista ja kampuksesta. No, rokkireleet päällä tulimme paikalle ja tilailimme juomia. Ekojen Guinnesien jälkeen oli hyvät fiilarit ja odoteltiin bändia. Kun tilasin meille toisia, huomasin baarin seinässä lapun, jossa oli aikataulu kolmelel eri bändille. Jaa, eli 3 pumppua siis luvassa, no mikäs siinä. Odotukset olivat kovat, halusimme päästä hoilaamaan tuttuja klassikoita, kaveri varsinkin oli kova Nirvana-fani. Ensimmäinen bändi nousee lavalla ja vaikuttaa (osittain) hyvältä: laulajalla on päällä aito ysäri-grunge-univormu eli valkoinen t-paita, ruudullinen flanellipaita, polvista rikki olevat löysät farkut, tennarit, ja kihara yli olkapään tukka, joka on osittain ajeltu pois korvien takaa (siis sellainen puolikalju, u know). Basisti sen sijaan näytti mustassa resorivyötäröisessä nahkapusakassaan taksikuskilta joka oli revästy kesken ajon lavalle. Toisaalta ysäri-staili nivoutui näin kivasti kaikilta osin, eli selvästi mietitty juttu.
Hullu "taustalaulaja", joka oli hassunhauskasti
pipo nenässä koko keikan

No mutta siis bändi oli ihan kauhea, soittivat yhden tai kaksi Nirvanan biisiä ja loput jotain omaa kuraansa. Kärsimme ankarasti, eikä paikalla ollut liiemmälti edes söpöjä miehiä. Toinenkin bändi oli kauhea, vaikkei ihan niin kauhea kuin edellinen (josta muuten paljastui myöhemmin että he olivat soittaneet yhdessä vasta 2 viikkoa. No wonder!). Kolmannesta, eli pääesiintyjästä, ei kannata edes puhua. Parikymppiset klopit raitapaidoissa, villatakeissa, cooleissa tukkatyyleissä, pillifarkuissa ja tennareissa yrittivät rokata, mutta eivät osanneet edes soittaa keikkaa. Joka biisin välissä oli 3 minuutin arvontatauko, ja lisäksi jäbät roudasivat lavalle jonkun jäsenen tyttiksen, joka oli olevinaan Courtney Love. Muija yritti laulaa pari tsibaletta, mutta eihän se määintä kuulunut mihinkään. Ja rumakin se oli. Mutta meillä oli oikein hasukaa niin kauan kun oli ;D Yhteistuumin lähdimme taksilla kotiin ja kuski räkätti tilityksellemme illasta. Täällä muuten ajellaan taksilla ihan koko ajan. Ja hinnat eivät ole niin justiinsa, jos mittari näyttää 13,50 € niin kuski pyytää kympin. Class!

Tunnelma alkoi myös tiivistyä mukavasti loppuiltaa kohden. Huomasin jossain vaiheessa ajattelevani automaattisesti, että kohta alkaa ihmiset kännipäissään sekoilla, törmäillä ja ördätä ja kirota kovaäänisesti. Sitten muistin että olen Irlannissa, täällä ei varmaan ole samanlaista. No eipä. No okei, kyllä suomalaiset vielä vievät kirkkaasti voiton kännisekoilussa, mutta irkut ovat kyllä hyvä pikkuveli. Yksikin tyttö, kun kuuli että olen Suomesta, kiljaisi riemukkaasti; "From Finland! You guys are all alcoholics!". Läväytin yhtä riemukkaan naurun, no niinhän me olemme, hehee ja hahaa!




Me neither!


Keksitaikinaa purkissa?!? Yöök, edes minä en saisi alas.
(Vaikka mistäs en tietää, en ole kokeillut!)



Löytyihän se oikea luokka sittenkin!


Mun uusi puhelin!

Tuesday, September 13, 2011

Muotiblogi & häiriintynyttä tilitystä

No niin, nyt seuraa muotiblogi! Sehän on siis tosi muodikasta, jos joku ei ole huomannut, muotiblogin pitäminen siis. Kävin kaupungilla yksi päivä ja eksyin Brown Thomas -tavarataloon, josta löytyi mm. Oasiksen osasto! Ihanaa! Mutta tietenkään minulla ei ollut eikä tule olemaan varaa ostaa mitään, varsinkaan Oasiksesta.  Niinpä tyydyin siihen että otin ihanista vaatekappaleita kuvia ja leikin että ne pääätyisivät vaatekaappiini. Tässä siis ostossaaliini:

Ihana kissapaita!

Ihana heppamekko!

Ihana hame!

Ihan paras paita. Tämän olisin halunnut kaikista eniten.

Turkoosit housut, sopis mulle niin hyvin!


Huomaattekin ehkä mieltymykseni mustavalkoisiin vaatteisiin.
---------------------------------------------------------------------------------
Sitten takaisin koulumaailmaan. Tänään lähdin tyyriinä "song for all" -tunnille, jonka opo valitsi minulle kerrottuani halustani opiskella myös irlantilaista lauluperinnettä. Tunnilla olivat sekä muusikot että tanssijat sekaisin, ja ekavuotisia opiskelijoita kaikki, mutta en antanut sen häiritä. Ajattelin että kiva kun tutustuu ihmisiin tätäkin kautta ja varmaan tosi kiva päästä laulamaan porukassa. Noh, ensimmäisenä opettaja löi meille käteen nivaskan nuotteja, jotka eivät suinkaan olleet mitään irlantilaisia kansanlauluja, vaan viiden sävelen ja neljän tahdin mittaisia melodioita. Sitten paljastuikin, että täällä ryhmässä harjoitellaan yhdessä nuotinlukua! "Jotkut ovat teistä ehkä jo vähän pidemmällä nuottien lukemisessa, mutta jotkut eivät osaa ollenkaan lukea nuotteja, eli opetellaan täällä yhdessä sitä!" Seuraavaksi opeteltiin perus kuoron-/yhtyeenjohdon lyöntikaavaa neljään. Kuoronjohdon perustutkinnon suorittaneena se neljään lyöminen ei vaan valitettavasti ole enää mikään "juttu". Kun opettaja tunnin jälkeen kuuli kuka olen, hän sanoi saman tien että "you really shouldn't be here!", ja tiesi kuulemma taustani. Hän ihmetteli miksi opo oli edes laittanut minut ko ryhmään, kun se oli todellakin suunnattu ihmisille jotka eivät hallitse edes teorian perusteita. Samaa ihmettelen kyllä minäkin. 

Nooh, tästä sitten sainkin salamana kutsun osastonjohtajan pakeille. Siinä jutusteltiin ja yhtäkkiä herra sitten tokaisi että "soita mulle jotain! Play me a reel!" Olin tietty heti ihan paskana, eihän nyt jäykät suomalaiset tälleen vaan yhtäkkiä ala soitella jossain toimistossa! Mutta aei auttanut, soitin reeliä ja sitten herra otti puhelun jollekin toselle herralle, ja minut laitettiin maistereiden kanssa bändiin ja johonkin chant (eli laulu) -juttuun. Sama toistui uudestaan, kun kipitin misterin perässä käytävillä etsimässä pianomaikkaa. Hän repäisi jostain luokasta ulos jonkun äijän, ja sanoi minulle että soita tolle jotain pianolla! Siinähän sitten taas soitettiin :D Ja sitten minut taas laitettiin johonkin post graduate-porukkaan jota Michael O' Suilleabhain (se uusi idolini) vetää. Niin ja viuluopeni on Eileen O'Brien. Toisin sanoen kaikki melkein kurssit ja aikataulut menivät ihan uusiksi. Huh!

Ja vielä! Kyselin opolta että jos vaan jää aikaa, niin voisin ihan mielelläni tehdä jotain klasariproggista, esim. jonkun orkesteriperiodin tässä vuoden aikana. Opo sanoi että joo pistä mailia sinne osastonjohtajalle. Olen tässä odotellut että tradi-puolen aikataulut selviäisivät, jotta voin katsoa miten aika riittäisi klasarinkin tekoon. Opo on kuitenkin ahdistellut minua kiivaasti asialla ja useaan otteeseen käskenyt laittaa sitä meiliä. Olen vähän ihmetellyt että mikä tässä nyt on, varsinkin kun näistä tradi-opinnoista ei ole meinannut päästä millään selvyyteen. No tänään sitten meilasin sinne taas yhden ahdisteluviestin jälkeen, ja osastonjohtaja vastasi suunnilleen heti että "WELCOME! Meillä onkin tässä juuri useampi barokkiperiodi alkamassa, pääsethän toki kaikille?! Ja mestarikurssi on lokakuussa ja konsertteja siihen liittyen, tapaammehan ylihuomenna niin voimme jutella ja voisit vaikka soittaa meille jotain!" Ja sitten tämä sama nainen vielä eksyi jotenkin siihen tradi-osastonjohtaja-tapaamiseeni, ja niillä tuli kauhea kiista, että mitä kaikkea ehdin tässä vuoden aikana tehdä, että eihän nyt mene sitten päällekkäin opinnot! Itse vaan istuin siinä tyhmänä viulu kädessä ja yritin näyttää fiksulta :D Niin ja ilmiselvästi niillä on klasaripuolella puute ihmisistä, kun ne niin innoissaan on rohmuassa mua sinne. Itse asiassa se jenkkikämppikseni lopetti kesken klasarimaisterinsa, kun ei ollut tyytyväinen ohjelmaan. Ja tuskinpa siellä muutenkaan mitään hirveää yleisöryntäystä on. 

Mutta huh ja puh, kyllä nämä irkut on aika veijareita välillä :'D Nyt sitten hinkkaan kaikki vapaahetkeni Bachia, jotta olisi edes jotain järkevähköä soitettavaa torstaina. Olen kesän ajan pitänyt aika hyvin lomaa klassisesta viulusta, joten muutaman päivän elvytys ei ehkä ihan vielä riitä. Varsinkin kun seuraavat päivät on sellaisia 9-21 päiviä. Jeah!
--------------------------------------------------------------
Hurrikaani Katiakin näyttäytyi Irlannissa myrskynä, ja täällä esim. joki käyttäytyi vähän oudosti mm. vedenpinnannousuna ja virtaussuunnan poukkoiluna kovan tuulen ansiosta. Muistona kuva joka todentaa paikallista adhd-säätä hyvin.


"Pilvi muurista valoon vääläähtäää!"