Olen asunut Irlannissa jo 5 vuotta ja luulisi että asiat olisivat tuona aikana jo asettuneet uomiinsa. Mutta ehei, yllätyksiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää edelleenkin! :D Olen elänyt taas yhtä elämäni mielenkiintoisimmista, turhauttavimmista ja hassuimmista kuukausista täällä. En varmaan ikinä totu irkkujen metkuihin ja asioidenhoitotapoihin. Joskus tuntuu hassulta miten erilaisia kulttuureja ja tapoja Euroopan sisällä onkaan, organisoiduista pohjoismaista kovaäänisiin italiaisiin, teetä lipittäviin suuruudenhulluihin englantilaisiin, säntillisiin saksalaisiin ja taas näihin hassuihin saarellensa eristäytyneisiin irlantilaisiin huumoriveikkoihin :)
Tällä kertaa kommellukset kietoutuvat muuton ympärille. Olen tosiaan asunut valtaosan ajastani täällä Kilkennyssä, joka on varsin pieni paikka. Ehkä jonkun Lahden tai Porvoon tms kokoinen. Ensimmäinen vuosi Limerickissä meni opiskelijamajoituksessa, joka oli helppo ja vaivaton asumismuoto. Kilkennyssä asuminen on ollut myös halpaa ja vaivatonta. Nyt kun muutto Corkiin oli edessä, en osannut arvata millainen show siitä tulisi! Ensinnäkin eniten yllätti se, että asuntoja yksinkertaisesti EI OLE. Ja ne mitä on, monet ovat suomistandardien mukaan asumiskelvottomia. Vanhoja kivitönöjä, eristykset nolla, hometta joka paikassa ja kylmiä kuin mitkä. Ja hintaa pyydetään tonni tai yli. Kävimme Corkissa monta kertaa asuntonäytöissä, ihan senkin vuoksi että saisi käsitystä mitkä alueet ovat kivoja jne. Ensimmäisestä näytöstä on jäänyt minulle kauheat traumat, niin karmiva loukko se oli :D Kämppä sijaitsi rautatiesillan katveessa alueella joka näytti kun oltaisiin saavuttu Bronxiin New Yorkiin. Talossa oli 4 kerrosta joissa jokaisessa asunto, ja kaikki asunnot samanlaisia. Kun astuin sisään, meinasi oksennus nousta kurkkuun hajusta. Lattiassa oli ruskeat likaiset kokolattiamatot, murusia ja kuonaa täynnä. Huonekalut olivat rikkinäisiä ja saastaisia. Seinissä oli halkeamia, tahroja ja hämähäkinseittejä. Suihku oli kuin Auschwitchsista. Ikkunoista oleva "näköala" oli kuin vankilasta, vain kalterit puuttuivat. Keittiöstä en edes sano mitään, niin kuvottava koko paikka oli. Välittäjätyttö hymyili ja jutteli iloisesti ikään kuin mitään epänormaalia ei olisi tilanteessa ollut. Kämppä maksoi 900, ja kahden päivän kuluttua näin neitstä että ne olivat kaikki menneet. Uskomatonta.
Seuraava kohde olikin jo ihan "oikea" asunto, todella mukava alue ja uudempi rakennus. Nähtyäni asunnon tiesin välittömästi että haluamme sen. Se oli täydellinen kaikin puolin! Mukava välittäjä lähetti meidät keskustaan toimiston tiloihin jossa voisimme "tehdä paperit". Menimme tohkeissamme sisään, ja seurasi pitkällinen ja kuumottava paperi- ja takuumaksushow. Kun olimme saaneet kaiken kuntoon ja jo MAKSANEET takuuvuokran, jäbä ilmoitti että "me soitellaan sitten teille saatteko kämppää vai ei". Hetkinen, mitä?!? Rahat kuulemma palautettaisiin jos ei saataisi asuntoa. Kun tiedustelin kauankohan tässä kestää, vastaus oli että "paha sanoa. Voi olla huomenna, voi olla myöhemmin". Öööhhhh! Kahden päivän tulisilla hiilillä olon jälkeen sain soiton että emme saaneet asuntoa. Kun kysyin syitä, välittäjä sanoi että hänellä ei ole aavistustakaan. Vuokraloordi ei vain suostunut. Meillä on kuitenkin erittäin hyvät suositukset eli ei voi kyllä yhtään tietää mitä ihmiset oikeasti haluavat. Tämän jälkeen oli muitakin ikäviä takaiskuja ja todella turhia reissuja, mm. yhdessä kohteessa saavuttuamme jo perille vuokraemäntä oli unohtanut ilmoittaa minulle että oli jo vuokrannut asunnon ja loput näytöt on peruttu. Olin noista takaiskuista aika paskana hetken, mutta uudella tarmolla mentiin aina vaan eteenpäin.
Olen kyllä kuullut että mm. Helsingissä on samanlaista ryöstötoimintaa; pitää toimittaa palkkakuitteja ja rikosrekisteriote suurin piirtein. Huh jotenkin karmeaa minkälaiseksi homma on mennyt. Sitten meitä kuitenkin lopulta onnisti! Olin itse todella kärppänä koko ajan asuntoilmoitusten äärellä, ja yhtenä päivänä kun olimme jo matkalla Corkiin näin uuden ilmoituksen. Asuntoa vuokrasi miellyttävä papparainen, jonka kanssa meillä synkkasi heti. Pappa suostui oitis vuokraamaan meille asunnon, ja olimme innoissamme. Asia ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen. Myöhemmin samana päivänä pappa soitti, että eräs sukulainen olikin ilmaantunut takavasemmalta ja halunnut vuokrata asunnon lapselleen tms. joten tottahan papan oli tähän suostuttava. Boom! Isku päähän oli aika kova. Hänellä kuitenkin oli toinen talo, kalliimpi ja isompi, jota hän tarjosi meille. Tilanteemme oli sellainen, että suostuimme diiliin, koska meillä ei yksinkertaisesti ollut muuta vaihtoehtoa. Kokoonsa nähden talo oli halpa, ja hyväkuntoinen. Hinta oli suolainen kahdelle ihmiselle mutta what can you do. Olen kuitenkin kuullut niin paljon horror-tarinoita ihmisistä ja perheistä jotka ovat etsineet asuntoa kuukausia saamatta mitään. Yksikin perhe joutui sanomaan isän uudelle työpaikalle ei, koska eivät puolen vuoden etsimisen jälkeen saaneet asuntoa. Älytöntä.
Sitten päästäänkin irkkujen lempihommaan, papereiden pyörittelyyn. Täällä yliopistoissa on lukukausimaksut, ja minunkin uudessa koulussa ne ovat parin tonnin luokkaa / vuosi. Maksuihin voi hakea apua Student Financelta (SUSI), joka sitten maksaa maksut puolestasi. Olen siis hakenut SUSI:lta apurahaa ja olen kaikin puolin siihen oikeutettu, mutta auta armias mikä paperishow siitä on seurannut. Ensinnäkin mikä minua eniten naurattaa, on se, että minun pitää todistaa että olen asunut EU:ssa / Irlannissa viimeiset 5 vuotta, ja ei siis sen todistaminen, vaan MITEN. Lähetin heille vuokrasopimuksia, veropapereita, sähkölaskuja ym, mutta EI, ne eivät kelpaa! Siis asumisen todisteeksi ei kelpaa vuokrasopimus?! Tämänkin asian selviämiseen kului useita puheluja ja kirjeitä, joissa kaikissa pyydettiin eri asioita ja virkailijat sekoilivat pyynnöissään ja tiedoissaan antaumuksella. Lopulta pienen hermojen menettämisen ja tulikivenkatkuisen sähköpostin lähettämisen jälkeen jälkeen sain hommaan jotain selvyyttä. Ainoa mikä loppupeleissä kelpasi, olivat tiliotteet pankista. Asia selvä! Tätäkö ei sitten olisi voinut kertoa heti kättelyssä.
Nyt olen päässyt hieman rauhoittumaan kaiken tämän säädön jälkeen, ja keskittynyt käytännön asioiden hoitamiseen. Siinä sivussa olen keikkaillut ympäri maata, ja koettanut löytää parempaa soittoasentoa. Selkäni ei tykkää kun joudun soittamaan pitkiä aikoja putkeen, ja olen nyt vaihtanut leukatuen uuteen siinä toivossa että se auttaisi. Stressi tekee kyllä myös tehtävänsä - kireä niska ja hartiat eivät varsinaisesti auta soitossa. Corkiin reissaaminen ja tietokoneella istuminen ovat varmasti edesauttanet myös kaikenlaisia jumeja. Tänään pääsenkin vihdoin fysioterapeutille joka osaa runnoa selkäni ja niskani taas uuteen uskoon. Ah ihanaa! Ja niin, ettei nyt menisi ihan valittamiseksi tämä postaus, uuden asunnon vieressä on Pilates-sali! JES! Pilates on ollut pelastava enkeli näissä kestojumeissa. Ehkäpä teen pian postauksen millaisia kremppoja on ollut ja miten pilates on auttanut. Se on myös avannut silmiäni urheilun suhteen ja antanut perspektiiviä oman kehonkuvan muodostamisessa.
Nyt jatkan kuitnekin aamukahvin lipittelyä ja joululentojen suunnittelua kotiin :)
Ihanaa päivää, xxx
Onnellinen Korfulla
Perhelomatla Korfulta. Oli ihanaa!
Suomessa tyhjensin varastosta vanhoja tavaroitani. Tässä palaa mm. vanhat tanssipuvut. Oli aika tunteellista!
Matkalla kotiin kodista
Näiden ihanien neitosten kanssa on aina niin kiva soittaa
Keikalla Dromoland Castlessa co. Claressa
Ihana Póg-kahvila Dublinissa! Raakaleivonnaisia ja hyvää kahvia.
Lehmät kirmaa kodin vieressä olevalla niityllä :D
Uusi koti Corkissa!
Uusi kotikatu :)
Uutta asuntoa sisältä
Keikalla Clonmelissa.
Näin irkkutaloissa. Tämä viulukotelo on vain ollut sisällä täällä talossa jossa asun. Ja tällaiseksi se on mennyt. Ei ole kastunut tai mitään. Aika kuvottavaa, ja tällaisen keskellä olemme asuneet jo yli 2 vuotta. Vuokraotimisto tietää kyllä homeesta, mutta kukaan ei tee mitään. Maalataan vaan vähän seinänä päälle ja that's it!
Suihku. Tuohonkin maalattiin päälle ja vuoden jälkeen taas tuon näköinen. YÄK
Viime viikot ovat olleet tosi kiireisiä, ja keikkoja ja muuta häsää on riittänyt. Olin myös todella kipeänä jossain hirveässä virusflunssassa 2 viikkoa, ja sen lisäksi jouduin eilen menemään akuutisti silmäklinikalle Waterfordiin pitkään jyllänneen silmätulehduksen takia.
Kelataan kuitenkin ensin pari viikkoa taakse ja muotinäytökseen jossa soitin. Ystäväni pyysi minua esiintymään PolskaEire-festivaalin muotinäytöksessä ja lähdin tietysti mielelläni mukaan. PolskaEire on siis puolalais-irlantilainen festivaali, vuotuinen tapahtuma joka pidetään ympäri maata suurimmissa kaupungeissa. Pääsin pitämään aivan ihania mekkoja ja olisin varmaan ostanutkin ne itse ellei hintalaput olisi olleet kolminumeroisia ;) Muotinäytöksessa minulla oli TAAS ongelmia äänentoiston kanssa. Keikka meni tästä huolimatta ihan ok, mutta päätin että tämä oli viimeinen kerta kun näin käy. Niinpä lähdin sitten hankkimaan kunnollista Sennheiserin langatonta systeemiä.
Tähän liittyen on vähän vuodatettava mielipidettä muusikon näkökulmasta aiheesta musiikkiliikkeet VS Thomann. Monet pienet kaupat menevät nurin Thomannin takia, ja itse aina yritän tukea paikallisia kauppoja ja olen uskollinen kanta-asiakas. Nyt kuitenkin kävi toisin. Tässä kylässä on kaksi musiikkiliikettä. Liike n. 1 myi minulle tämän aiemman langattoman systeemini, joka siis on, kuten nyt myöhemmin on selvinnyt, tasoltaan ihan kuraa. Siinä on vain yksi kanava eikä se siten toimi missään missä on yhtään muita laitteita "häiriönä". Itsehän olen oppinut nämä asiat kantapään kautta ja googlesta, eli ihmetyttää, miksi kyseinen liike edes myi minulle (150€ hintaan) tämän kakkasysteemin (Kam-merkkinen), kun kuitenkin selitin millaisia keikkoja teen. Menin sitten tämän viimeisimmän katastrofin jälkeen liikkeeseen n. 2, ja siellä poika oli avulias ja etsittiin yhdessä sopivaa vaihtoehtoa. Hän sanoi kuitenkin että hänen isänsä joka on liikkeen omistaja tietää enemmän langattomista, joten hän sanoi että isipappa on sitten yhteydessä minuun. Ja kuulemma he mätsäävät kaikki Thomannin hinnat. Viikko vieri ja viestittelystäni huolimatta en saanut mitään vastausta tähän asiaani. Siinä vaiheessa totesin että minulla ei oikeasti ole aikaa odotella, joten otin yhteyttä Thomanniin sähköpostitse, ja he vastasivat välittömästi. 10 minuutissa minulle oli etsitty oikea laite, oikeat kaapelit ja tilaus tehty. Ja hintakin oli kaiken kaikkiaan vain 245€. Eli tämän erän Thomann kyllä vei 6-0.
Tällä viikolla sitten alkoikin todellinen keikkaputki, joka jatkuu vielä tänään ja huomenna. Maanantaina soitin Kilkennyssä, keskiviikkona ja torstaina Dublinissa, perjantaina Kilkennyssä ja sunnuntaina Waterfordissa, ja maanantaina taas Kilkennyssä. Olin Dublinissa yötä Grainnen luona ja meillä oli taas tosi kivaa. Käytin tosin Dublinissa rahaa ihan ylettömästi ruokaan ja takseihin (pakon edessä), koska paikallisliikenne loppuu jo klo 23 jälkeen! Ja kuitenkin kuukausikortti Dublinissa maksaa 50-70€, eli luulisi sillä rahalla järjestyvän enemmän bussivuoroja. Kyllä taas ihmetyttää tämä näiden epäjärjestäytyneisyys ;) Bongailin Dublinissa taas myös ihania uusia terveelliseen ruokaan erikoistuneita trendipaikkoja, tässä muutama suosikkini jos joskus olet käymässä Dublinissa ja haluat syödä hyvin:
http://www.cornucopia.ie
Aivan mieletöntä vegaaniruokaa, kookos-porkkanakeitto oli to die for! Myös herkulliset makeat leivonnaiset joista suurin osa terveellisempiä vaihtoehtoja; käytetty hunajaa, spelttiä, kauraa ym.
http://www.sproutfoodco.com
Aivan törkeän hyvät salaatit! Annokset jättiläiskokoisia ja tosi maukkaita. Myyvät myös raakaherkkuja, mutta en ollut vakuuttunut. Amaranth-pallo jota myytiin "tastes just like popcorn" sloganilla maistui järkyttävältä. Samoin raakasuklaa-karamelli-snickers-palat olivat vähän kyseenalaisia ja maistuivat liikaa "terveelliseltä".
http://chopped.ie
Hyvää ja ravitsevaa pikaruokaa! Salaatit kunnon terveysmättöä, ja löytyy erikseen myös proteiini/treenimixejä. Myynnissä myös ihania raakafudgeja ym. Ostin pussillisen ja söin kaiken kerralla kun oli niin hyvää!
http://www.yogism.ie
Frozen yoghurt ja pancakes-kahvila. Olin aivan sanaton kun näin heidän annoksensa! Ja miten se kootaan! Seinässä oli koneet josta saa itse pursottaa 4 eri makuista jädeä, ja toppingit valitaan karkkipurkeista irtokarkkityyliin. Lisäksi menussa oli terveellisiä aamiaisia (avocadoa, kananmunia eri tavoin, chia-puuroa jne) sekä pancakesejä. Söimme puoliksi pienen (!) tattarijauhoista tehdyn letun, jossa oli päällä hunajaa, kreikkalaista jugurttia ja mantelilastuja sekä marjoja. Oli aivan tautisen hyvää! Ja riitti pieneksi välipalaksi kahdelle aivan hyvin.
Kaiken tämän ruokailun ohella keikat menivät tosi hyvin. Paikat olivat taas hulppeat - National Gallery of Ireland sekä King's Inn. Ja uusi langaton systeemini toimi kuin unelma! Torstain keikalla sain soittokaveriksi Eamonnin, jonka kanssa kierrettiin yhdessä Women Of Ireland-kiertueella. Oli tosi kiva nähdä ja päästä taas soittamaan yhdessä.
Kotiin päästyäni alkoikin sitten tämän silmän kanssa säätö. Yöllä en saanut nukuttua kun tuntui että joku pistäisi puukolla silmään ja aamulla sama meno jatkui. Ei auttanut kuin mennä lääkäriin, joka passitti heti keskussairaalaan silmäklinikalle. Selvisi että minulla on pitkään jatkunut virustulehdus silmässä, jota edesauttanut tuo flunssa + diabetes. Diabeetikoilla tulehdusriski on moninkertainen tavalliseen ihmiseen verrattuna, ja lisäksi vielä kun diabeetikko sairastaa flunssaa, verensokeritaso alkaa heitellä rajustikin. Korkeat verensokerit taas altistavat ja luovat tulehdusta kehoon itsessään. Eli soppa oli sitä myöten valmis! Nyt sain hoito-ohjeiksi silmätippoja ja pillereitä, sekä käskyn laittaa verensokeritasot ruotuun. Yritän nyt ottaa vähän iisimmin pari päivää (minkä keikoilta ehdin), onneksi ei tarvitse kauheasti matkustaa nyt alkuviikosta eli ei tarvitse stressata syömisestä ym.
Niin ja kannattaa myös lisätä minut snapchatissa jos haluaa seurata tätä Irlannin menoa sitä kautta :) Päivittelen snäppiin ahkerasti kuulumisia ja kommelluksia keikoilta ja muualta.
Aurinkoa ja iloa, xxx
Muotinäytöksessä ihanan Anian kanssa, joka oli festivaalin järjestäjä ja entinen malli itsekin
Täällä kirjoittelee kipeä ja nuhainen viulisti. Ulkona on ihana aurinkoinen keli mutta olen ihan poikki ja flunssan nujertama. Syynä on epäilemättä viime keskiviikkona soittamani keikka, joka oli ulkona hotellin kattoterassilla. Soittelin siellä pikkumekossa ensin täysin ulkosalla n. 30min, jonka jälkeen pyysin päästä "sisälle" avobaariin. Siinä sentään oli jonkinlaiset lasiseinät ympärillä, vaikka ovet olivat auki ja tuuli kävi sielläkin. Artur oli mukanani keikalla ja heilui paitasillaan terassilla sen pari tuntia myös. Olemme molemmat nyt vilustuneet, pää on painava ja sattuu, nenä tukossa ja huono olo. Nyt on jääneet salitreenitkin väliin useampana päivänä tämän takia, mutta oh well sellaista se välillä on ;) tylsää vaan kuin mikä olla puolikuntoinen!
Kyseinen keikka oli kuitenkin tosi mukava, järjestäjät olivat aivan mahtavia ja baarin henkilökunta todella ystävällistä. Myös yleisö oli tosi ihana, minulla oli oma pieni "fan club" joka linnoittautui eteeni ja diggaili jokaista biisiä antaumuksella. Kaikki halusivat myös kuvat ja otin jokaisen kanssa yksilökuvat ja vielä ryhmäposet päälle. Tuollainen palaute ja ihmiset tekevät paskoista olosuhteista huolimatta keikasta tosi kivan, eikä kylmä tuuli haitannut kun oli kiva ilmapiiri.
Siitä päästäänkin sitten aivan toisenlaiseen keikkakokemukseen... Edellisellä viikolla olin buukattu Radisson Blue-hotelliin häävastaanotolle. Spekseinä vieraiden joukossa kävely ja soittelu, eli langattomalla systeemillä oli tarkoitus mennä. Minulla on oma langaton systeemi joka on toiminut pienissä tapahtumissa ja huoneissa oikein hyvin. Tällä kertaa kuitenkaan ei. Koko keikka oli aivan katastrofi alusta alkaen :D Saavuimme hotelliin hyvissä ajoin, ja minun piti muka päästä heti tekemään soundchekkiä. Huoneessa oli kuitenkin aivan kauhea häsä ja härdelli ja kaikki työntekijät olivat tosi stressaantuneita. Minua kehotettiin tulemaan takaisin puolen tunnin päästä, joten lähdin syömään hotelliin ravintolaan. Siellä sama kaoottinen tunnelma jatkui - tarjoilijat hokivat samoja mantroja silmät lautasen kokoisina ja säntäilivät paikasta toiseen pelokkaan ja stressaantuneen oloisina. Kun vihdoin pääsin esiintymishuoneeseen takaisin, ei oikeaa henkilöä jonka piti auttaa hotellin laitteiden kanssa meinannut löytyä, ja aloin itse selvitellä heidän äänentoistokaapissaan olevaa piuhamerta. Homma tuntui ihan toivottomalta, koppi oli pimeä ja sekainen ja mikään ei toiminut. Sitten paikalle pärähti kierroksilla käyvä manageri joka hoputti, kikkaili ja tylytti minkä ehti. Sain kuitenkin tsekattua itseni ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Samaan aikaan myöhemmin soittava bändi kuitenkin oli asettanut kamansa pystyyn, ja paikalla oli myös videokuvaaja joka käytti jonkinlaista wifisysteemiä kameroihinsa. Kun minun sitten piti alkaa soittaa, koko langaton systeemini oli ihan mykkä. Long story short, kauhean panikoinnin jälkeen totesin että minun piti soittaa vahvistimeen kytkettynä. Eli se siitä "walking among the people" aktista. Vikana oli todennäköisesti se, että minun pieni (ja halvin mahdollinen) järjestelmäni hautautui kaikkien muiden langattomien ja wifiä käyttävien laitteiden alle. Tästä opin nyt ainakin sen, että minun on upgreidattava systeemini paremmaksi. Paikan hovimestari, joka näytti siltä kuin olisi napattu pahis-pingviinin roolista Batman-leffasta, kävi tylyttämässä useampaankin kertaan ja valitti mm. äänenvoimakkuudesta. Niinpä loppukeikka mentiin niin, etten kuullut taustanauhoista juuri mitään. Onneksi osaan kappaleet niin hyvin että tiedän mitä niissä tapahtuu muutenkin.
Kaiken kaikkiaan koko kokemus oli jokseenkin järkyttävä. Hotellissa oli niin kaamea ja kireä tunnelma, etten suosittelisi kenellekään esim. siellä majoittumista tai juhlien järjestämistä. Itse hotellissa työskentelevänä Artur osasi kertoa että tämä on kuitenkin aivan normaalia toimintaa hotelleissa. Kauhean tiukat aikataulut, ihmisiä hyppyytetään ja orjuutetaan, managerit ovat vallanhimoisia kyyliä ja ihmiset ovat hirveän paineen ja stressin alla. Sen kyllä huomasi. Onneksi joukkoon mahtui myös muutama normaali mukava työntekijä, mutta yleisesti täytyy kyllä sanoa että huhuh, nousi taas arvostus palvelualalla työskenteleviä kohtaan.
Näiden lisäksi meillä oli hiljattain vuotuinen Kickboxing, K-1 ja Self Defence seminaari ja show, jossa opettivat ja esiintyivät Shihan Maciej Misiak, Senseit Artur ja Robert, sekä yours truly. Tapahtuma meni tosi hyvin, ja porukka ihmetteli (itseni mukaanlukien) sitä taidon, kontrollin ja itsevarmuuden määrää joka näillä kavereilla on. Pääsin taas esittämään Gladiatorista tutun We Are Free-biisin Maciejin kanssa sekä katsomaan vierestä kun ukot rikkoivat kasan tiiliä ja puuta paljain käsin. Aivan käsittämätöntä.
Kävin myös soittamassa kantaatti-keikan Birrissä, Co. Offalyssa. Kaverini Gary oli sovittanut musiikin Australiassa asuvien irlantilaisten sisarusten tekstiin ja musiikkiin. Biisi oli tosi kiva ja oli hauska päästä orkesteriin soittamaan pienen tauon jälkeen. Sain kaahailla harkkoihin ja keikalle yksin autolla, ja olipahan taas kokemus sekin. Tunsin tien entuudestaan, mutta sen ajaminen oli varsinkin ensimmäisellä kerralla aika jännittävää. Täällä nopeusrajoitukset ovat ihan naurettavat - tiet ovat lähinnä vitsi ja niillä saa painaa ihan pimeitä nopeuksia. Yritin ajaa rajoitusten mukaisesti, ja silti tyypit ohitteli ajaen reipasta ylinopeutta. Mutta kyllä mielestäni monissa paikoissa rajoitukset ovat ihan liian korkeat. Kaverin seinällä joku kommentoi osuvasti ajamista täällä; "Ootko vielä päässy ajamaan laillisesti satasta "kevyenliikenteen väylän" luokkaa olevaa tietä jossa on bussin korkuset kivimuurit kummallakin reunalla, eikä tosiaan oo ees ykssuuntanen 😅" Tähän ei ole mulla mitään lisättävää!
Meille tarjoiltiin heti alkudrinkit, joka olikin tosi hyvää! En maistanut kuin pari siemausta, ja heti alkoi tuntua päässä, haha.
Keikan tuoksinnassa
Lämpöaalto saapui vihdoin Irlantiinkin!
Seminaarista
Artur
Tiilet (ja viulu) vielä ehjinä ennen actionia
Ilona, Ania ja minä. Ilona on Maciejin tyttöystävä ja Ania juonsi tilaisuuden.
Pojat tulivat keikalleni pubiin seminaarin jälkeen. Jami-isäntä Mick halusi sportti-fanina kuvan heidän kanssaan!
Kävimme myös retkellä Tramoressa, co. Waterfordissa. Ihana paikka ja totta kai piti heittää parit hypyt!
Vielä taipuu irkkutanssijan jalka cuttiinkin!
Dinnerillä Puolalais-Irlantilaisessa seurassa. Kuvassa Ilona ja Robertin irlantilainen vaimo Vera. Puolan vieraat majoittuivat meillä, joten olin täysin puolan kielen ympäröimänä 24/7. Olin ihan ekstaasissa kun pääsin puhumaan englantia Veran kanssa :D
Olen joulusta asti valmistellut kahta pientä viuluoppilstani kurssitutkintoon. Täällä niitä kutsutaan nimellä grade exams, ja yhteensä suoritettavana on 8 gradea. Grade 8 vastaa siis suunnilleen D-kurssitutkintoa Suomessa. Musiikkikoulutussysteemi on tosi erilainen Irlannissa kuin Suomessa. On ollut täysi työ tutustua siihen ja kaikkiin niihin koukeroihin mitä se pitää sisällään. Pelkästään oppilaiden ilmoittaminen tutkintoon oli tosi mutkikasta. Täällä ei ole musiikkiopistoja, vaan pelkästään yksityisiä musiikkikouluja ja -opettajia. Yleisesti klassisen musiikin ja tekniikan opettaminen ja hallinta on valovuosien päässä Suomesta ja on ollut jännä huomata miten erilainen näkökanta esim viulunsoitossa on joihinkin teknisiin juttuihin. Toisaalta täällä ei ole lapsilla sellaista kauheaa kynnystä alkaa soittaa ja esiintyä kuin Suomessa. Soiton ilo on enemmän läsnä. Mutta siitä ehkä kokonaan oma postaus myöhemmin :)
Tästä siis pääsemmekin taas tuttuun irkkusäätöön... Onko mitään, mikä ei tässä maassa menisi aina vaikeimman kaavan kautta?! :D Sain siis vihdoin setvittyä kaiken ilmoittautumislomakkeisiin tarvittavan sälän ja printtasin lomakkeet. Huom. netissähän ilmoittautumista ei toki voi tehdä, vaan ihan perinteisesti "snail maililla" mennään. Myöskään maksua ei voi maksaa nettipankissa (what is that?!?). Minun tuli osoittaa shekki maksusta ABRSM:lle (tutkinnot järjestävä organisaatio) ja liittää se mukaan lomakkeisiin. Menin sitten käteisen kanssa pankkiini jossa minulla on tili. Olin aivan äimän käkenä miten tahmeasti asia eteni! Ensinnäkin minun olisi pitänyt ensin TALLETTAA käteinen omalle tililleni. Sitten se olisi otettu ulos ja kirjoitettu shekkiin. Lisäksi jokainen shekki maksaisi erikseen 2,40€. WHAT! Tässä vaiheessa aloin turhautua jo ihan kunnolla, ja sanoin että joo kiitos hei. Päätin kokeilla toista pankkia, joka itse asiassa ei ole tavallinen pankki vaan credit union. Ihmiset ottavat sieltä pieniä lainoja autoihin, matkoihin, opintoihin ym. Mutta he eivät myönnä asuntolainoja tms isompia juttuja. Minulla on siellä säästötili kuitenkin ja päätin kokeilla onneani josko prosessi olisi vähän helpompi. No samantyyppisesti hommat hoitui, mutta he sentään eivät veloittaneet shekeistä. Kun vihdoin sain lärpäkkeet käsiini, minun piti vielä käsin kirjoittaa niiden takapuolelle oma nimeni ja tiedot, jotta shekin saaja tietää sen olevan minulta. Eikö sitä voi printata siihen shekkiin jo alun alkaen?! Ihan käsittämättömän turvaton ja kummallinen systeemi!
Tarina kuitenkin jatkuu vielä. :D Seuraavaksi olin postissa, ja halusin ostaa kaksi A4-kokoista kirjekuorta. Arvelin että tottahan postissa niitä myydään. Miesvirkailija kuitenkin sanoi että "ei me niitä myydä, mutta tuossa lelukaupassa korttelin päässä myydään kirjetarpeita". Lelukaupassa!! Sinne siis, ja kirjekuoret saatuani takaisin postiin. Jonotin uudestaan kassalle, ja yritin maksaa ostoksiani luottokortilla. Siis kansainvälisellä Visa-kortilla, jonka pitäisi käydä kaikkialla. Mutta ei heillä! Tosi kätevää, varsinkin kun kaupunki parveilee ulkomaalaisia turisteja puolet vuodesta. Ei muuta kun uudestaan ulos, pankkiautomaatille ja kolmannen kerran jonoon. Sain vihdoin hommat hoidettua ja maksoin vielä ylimääräistä koska kirje piti kirjata shekkien takia. HUH HUH! Oikea säätöjen säätö taas :D
Olin mukana viikonloppuna myös Voice Of Irelandin finaalissa, joka oli live-lähetys Helix-teatterista Dublinista. Sain torstaina soiton tutulta musiikkijärjestäjältä että Voice halusi 8 viulistia yhden finalistin biisiin mukaan. Harjoitukset olivat lauantaina ja finaali sunnuntaina. En ole tehnyt live-telkkaria aiemmin, vaikka ruudun takana on tullut heiluttua nyt muutamaankin otteeseen Suomessa ja Irlannissa. Matkasin Dubliniin bussilla, ja keskustasta matkan piti jatkua jouhevasti DCU:hun (Dublin City University), jossa Helix sijaitsee. No eipä sekään matka sitten mennyt niin kuin piti! :D O'Connell Streetillä oli joku megalomaaninen protesti, jossa ihmiset pitivät palopuheita, huilut ja rummut marssivat ja koko katu oli suljettu. Ja sen myötä tietysti bussien reitit ja aikataulut olivat ihan sekaisin, ja kadun piti olla suljettuna klo 18 asti. Pyörin siinä hetken ympyrää ja yritin saada netistä tietoa busseista, mutta homma oli aika epätoivoista. En tunne Dublinia keskustan ulkopuolelta erityisesti, joten oli ihan mahdotonta suunnistaa miten reitit osuisivat yksiin. Sitten kävi kuitenkin niin, että aiemmasta ilmoituksesta poiketen katu yhtäkkiä tyhjenikin ja alkoi vetää, ja bussit palasivat reiteilleen juuri kun minulla alkoi olla viime hetket ehtiä paikalle ajoissa. Niinpä siis olin Helixillä aika pilkulleen neljältä! Talk about the Luck of the Irish!
Harjoituksissa tapasin 7 muuta tyttöä ja saimme eteemme nuotit. Kyseessä oli Kodalinen biisi, ja lyhennetty versio. Emme myöskään olisi mikitettyjä, eli vaikka soitimme livenä sitä ei kuulunut mihinkään. Jouset oli äänitetty biisiin etukäteen. Tv-työskentelyn etuja näemmä ;) Kaikki hihkuimme kun näimme Voice-lavan, ja tietysti ne TUOLIT. Kaikki halusivat kuvansa niissä! Itse teatteri oli tosi pieni, mitä ei telkkarista uskoisi. Mutta valot ja tehosteet olivat ihan mahtavat ja loivat illuusion isosta paikasta. Meidät asteltiin korokkeelle laulajan viereen, ja yllättäen koreografi olikin jo Women Of Irelandista tuttu Ciaran. Oli mukava jälleennäkeminen, ja toivoin että hän laittaisi minut hyvälle paikalle jotta näkyisin ruudussa haha :D Näin itse asiassa kävikin, sain muutaman tosi kivan lähikuvan. Harkoista suuntasin Grainnen kanssa illastamaan Dublinin keskustaan. Sain esitellä kihlasormustani ja söimme ihanaa ruokaa Temple Barissa elokuvasäätiön ravintolassa. Dublin on muuten ruuhkaisina aikoina aivan samanlainen hotpot kuin esim. New York. Kaduilla ei mahdu kävelemään kun ihmismassa jyrää yli. Olimme aivan uupuneita parinkymmenen minuutin talsinnan jälkeen!
Olin Grainnella yötä, mutta nukkumaan piti mennä jo 11, koska aamulla Voicella oli oltava taas jo klo 9! Kauheaa en ole ikinä missään niin aikaisin. Sain kuitenkin väännettyä itseni ylös ja Helixillä alkoikin sitten ihan toodella pitkä päivä. Ensin treenattiin lavalla, ja sitten oli hiusten ja meikin vuoro. Hair and make up team teki meille yhteneväiset lookit, johon kuului wet look ja voimakkaat huulet. Olin itse ihan tohkeissani mutta muutama tyttö nyrpisteli wet lookin takia ;) Minä ja kaksi muuta tyttöä roikuimme Helixillä koko päivän, ja voin sanoa että se oli kyllä yksi pisimmistä päivistä ikinä. Olimme nälkäisiä, väsyneitä ja tylsistyneitäkin välillä! Koko päivä muistutti itse asiassa hyvin paljon kiertueella oloa - saavut aamulla venuelle, ja koko päivä on notkumista jonka keskeyttää vain catering ja soundcheck. Iltapäivällä oli taas läpimeno, ja oli kiva katsoa show läpi. Voin sanoa että "minun" kandidaattini Nigel oli ehdottomasti paras laulaja ja ammattimaisin kaikista. Valitettavasti voiton korjasi nuorempi laulaja. Kaikki olivat silti tosi hyviä. Itse show alkoi klo 18.30, ja meidän osuus oli ihan alussa. Soitto meni läpi nopeasti, ja oli kivaa. En jäänyt after partyihin vaan painelin saman tien takaisin keskustaan ja Kilkennyn bussille, jotta ehtisin aiemmin kotiin. Bussissa pääsin vihdoin huoahtamaan vähän, ja alkoi tulla jopa vähän äklö olo koska olin niin väsynyt. Suljin hetkeksi silmäni, mutta nukahdinkin ihan saman tien kuin seinään, ja heräsin vasta Kilkennyssä. Taisi siis väsyttää aika paljon!
Nyt valmistaudun viikonlopun K-1-tapahtumaan ja seminaariin. Luvassa kovia treenejä ja uuden oppimista :) Ihanaa kun on kevät!
Keikalta Slanesta, Co. Meathista.
Olin pari viikkoa sitten Puolassa, ja pääsin soittamaan Arturin perheen hiljattain kunnostettua sukuviulua.
Puolassa oli ihana lämmin kevät jo pitkällä. Pääsin sukuloimaan kaikki mahdolliset tädit ja sedät ja serkut, ja koiratkin siinä sivussa :)
Epävirallinen kihlajaiskuva :)
Irlannissakin kevät tulee, ainakin apilat rehottavat jättimäisinä! Nämä oli siis n. 3 kertaa isompia kuin tavalliset pikkuapilat.
