"I'm so random and all over the place"!

Nyt seuraa ensimmäinen (?) virallinen valitus irkuista:


En kestä kun täällä kaikki on niin RANDOMEJA! Ihan sama mitä sopii ihmisten kanssa, niin mikään ei pidä. Oli kyse sitten bändin sovituksista, iltamenoista tai edes soittotunnista. Olen suomalaisena tottunut siihen, että jos jotain sovitaan, niin se pitää. Täällä ihmiset puhuvat ihan mitä sylki suuhun tuo, eivätkä välttämättä tarkoita sitä ollenkaan, ja / tai unohtavat sanomansa asiat samantien. Ja kun kyselee jälkikäteen että niinkun mehän sovittiin / puhuttiin näin, niin toinen ei muista koko keskustelua. Ihan käsittämätöntä. Ja siis tiesin kyllä kaiken tämän, ja että irkkuihin ei ole luottamista, mutta silti on vaikea käsittää tätä bullshitin jauhamisen määrää todeksi. Ohareiden tekeminen suomalaisessa yhteiskunnassa on anteeksiantamatonta, mutta täällä se on ihan arkipäivää. Jotenkin en silti ole ihan päässyt jyvälle hommasta, ja jotenkin tuntuu etten haluakaan. Kokoajan  ei jaksaisi go with the flow, olisi kiva että joskus voisi luottaa että se mitä puhuttiin pitää. No, ei tietenkään koko ajan kaikki ihmiset ole randomeja, nyt vaan sattui itselle paha hetki urputtaa aiheesta. Mutta kyllä se täällä iso ongelma on. James kertoi myös jostain hienosta tunnelista Dublinin alla, jonka oli tarkoitus helpottaa rekkojen ajamista kaupunkialueella. Tunnelin suunnitteli liuta hienoja arkkitehtejä ja rahaa paloi vaikka huru mycket, mutta kun tunneli avattiin, paljastui että se on liian matala!! Yksikään rekka ei pysty ajamaan siellä! Nyt sitten Dublinissa viruu tunnelipahanen, jota käytetään todennäköisesti varastona perunoilla ja muille paikallisille turnipseille. Ja tämän hienon random tunnelin todella random suunnitelma oli varmaankin tehty servetinkulmaan paikallisessa pubissa guinnesin äärellä. Vähän niinkuin Spinal Tap & Stonehenge -hengessä...


On täällä taas sattunut muutakin kummallista. Meillä piti olla bänditreenit viime viikolla mutta kukaan ei ilmestynyt paikalle, paitsi James ja minä. Myöhemmin paljastui, että soolotutkintojen takia bändiä ei ole. Kiva kun meillekin infottiin! Noh, siinä sitten vinguteltiin aikamme kuluksi jotain randomia ;), ja opetin Jamesille Tutskovin polkan just for the craic of it. Yhtäkkiä kesken "treenien" ovesta rävähtää koulun johtaja, Mícheál Ó Súilleabháin, jonkun fancyn vieraan kera. Ensin Mícheál kysyy että mitäs me opiskellaan. Änkytimme jotain sekavaa. Sitten se kysyi että mitäs te juuri soititte. Änkytin jotain mielestäni selkeää, mutta Mícheál ei ihan ymmärtänyt, joten änkytimme toistemme päälle hetken aikaa, kunnes hänelle selvisi, että oh it's a Finnish polka, oh where did you learn that? Oh you're from Finland?! Ja sitten Mícheál halusi kuulla Tutskovin vielä uudestaan ja nauhoitti meitä. Ja minä MOKASIN kesken biisin! Oli ehkä yksi elämäni noloimmista tilanteista! No, Mícheál vieraineen tuskin huomasi mogaani, mutta kyllä ahdistaa jos se äijä ravaa ympäri maailmaa jossain konferenseissa ja soittaa siellä pösöille "autenttista materiaalia Irish World Academyn harjoituskopeista". Vohan kökkö sentään! :D


Lopuksi vielä kuvamateriaalia viime ajoilta:

Ennis trad fest

Syksyinen Shannon

Kolme kahvikuppiani bänditunnilla... ;P Ei oikeesti oo kaikki mun!

Kuuraa!

Pakkasta!

Peura ajovaloissa

Tähän väliin pitää kertoa tarina peurasta, autosta ja farmista.

Olipa kerran mukava lauantai-iltapäivä, ja yhdet tyypit lähtivät ajelemaan pitkin Irlannin maaseutua Tipperaryssa. Aurinko paistoi ja vettä satoi ja sateenkaarikin näyttäytyi. Vuoristomatkailun jälkeen tyypit tekivät äkkijarrutuksen, kun yhtäkkiä tiellä makasi pieni peuranvasa. Auto pysäytettiin tietysti heti ja mentiin tarkistamaan elukan kunto. Toinen tyyppi yritti usuttaa peuraa liikkeelle, mutta se ei päässyt ylös ja todettiin että se oli yliajon uhri ja loukkaantunut, tai ainakin pahasti shokissa. Naapurikylän eläinlääkäri oli pahaksi onneksi juuri potkaissut tyhjää pari viikkoa sitten, eli apua ei ollut saatavissa ihan heti, ja päiväkin oli jo kääntymässä illaksi. Reippaana maatilan poikana toinen tyyppi päätti että elikko viedään lyhyen matkan päähän kotifarmille toipumaan yön yli. Niinpä se nostettiin autoon, ja takapenkillä matkustivat tyttö ja pikkuinen peuranvasa. He muodostivat tunnesiteen välittömästi ja matka sujuikin rauhallisesti peuran nuokkuessa tytön kättä vasten. Välillä Seania piti vähän herätellä ettei se olisi vaipunut ihan tokkuraan. (Peuran nimeksi päätettiin antaa siis Sean, kunnon perinteikäs irkkunimi.)

Kotifarmille saavuttuaan tyypit pistivät Seanin karsinaan, ja naapurikseen se sai lehmän. Lehmän nimeä en nyt tähän hätään muista. Sean oli kovin huonona ja sille piti pakolla syöttää ja juottaa einettä. Sitä piti myös hieman pakottaa liikkeelle ja yrittää piristää, ja maatilan poika saikin siihen eloa kaikenlaisilla vippaskonsteilla (mm. kaatamalla vettä sen korvaan ja kutittamalla heinänkorsilla sen nokkaa). Sitten olikin aika tee-hetken, ja tulipa siinä tytön sitten tavattua jo mahdolliset appivanhemmatkin ;)

Tarina kertoo että vaikka Seanin tila näytti iltaa kohden huonolta, se ei juurikaan liikkunut ja oli kovin voipunut, on kaikki nyt kääntynyt hyväksi. Seuraavana aamuna se viuhtoi ja reuhtoi karsinassa kuin viimeistä päivää, ja oli täysin toipunut yliajon tällistä. Maatilan pojan setä vei Seanin tarun mukaan tässä päivänä muutamana takaisin metsään, ja sinne se kirmasi onnellisena jatkamaan auvoisaa peuran elämää Irlannin muhkeissa metsissä ilman huolen häivää :) Sen pituinen se.

Sateenkaari koulun ikkunasta

Sean the dear

Muikeat maisemat!

Ruotsalaisen kuoron visiitti, mukana myös meidän koululaisia 

Lopuksi vielä päivän mietelause!