The Senior Line!

Paljon on taas virrannut vettä Shannonissa viime blogauksen jälkeen. Olen ollut niin keskittynyt opintoihin, että eipä elämään paljon muuta meinaa mahtua. Päivät ovat usein 9am-9pm aikataululla, joten väsymys painaa päälle aika lailla. Kaiken kukkuraksi minulla on jatkuva niskakramppi ja unettomuuskin vaivaa, johtuen todella kämäisistä tyynyistä, jotka asuntola meille tarjoaa. Onneksi oma tempurini on jo matkalla tänne.

A piece of art

Tanssitunneilla meininki on hikinen, intensiivinen ja MAHTAVA.  Opettajat ovat tiukkoja ja tosi kivoja, ja on mahtavaa ja välillä rankkaakin huomata miten paljon oikeasti joutuu tekemään töitä saavuttaakseen mahdollisimman korkean tason teknisesti. Onneksi tanssini edistyvät koko ajan vähän kerrallaan, kiitos mahdollisuudelle treenata tanssia joka päivä. Yhtenä päivänä pitää kesittyä askeleen opetteluun, toisena suoriin polviin, seuraavana aukikiertoon jne... Tosin olen treenannut hieman liikaa, jalat ovat ihan krampissa koko ajan ja akilles huutaa. Mutta niin huudan minäkin, ilosta!


Olen ärsyttävän onnellinen täällä koko ajan. Ihan järkyttävää. Olen solahtanut irlantilaiseen elämänrytmiin ja ennen kaikkea koulun maailmaan saumattomasti. Sade ei ärsytä liikaa, koska yleensä sataa 10 minuuttia kerrallaan, ja sitten paistaa taas aurinko. Ei ollenkaan sitä "tänään luvassa sadetta koko päiväksi" bullshittiä mitä Suomessa. Opettajat ova ihan huippuja, koulukaverit mahtavia. Ja ennen kaikkea, täällä saan vihdoinkin tehdä kaikkea sitä mitä haluankin - opiskella kansanmusaa (irkkua), klassista (barokkia) sekä irkkutanssia. Ja se on täysin normaalia ja ok ja suotavaa! Ja siitä saa vielä rahaakin! Ja ne koulun harjoitussalit... Sydän tykyttää kun ajattelenkin niitä :) En voi edelleenkään käsittää tätä kaikea todeksi. Ja suklaatakin on kaupoissa tarjolla niin montaa eri sorttia!

Sitten vähän kertausta viimeaikaisista tapahtumista. Otsikkoa seuratakseni - ladies and gentlemen, the SENIOR LINE! Tanssitunnilta meidät tempaistiin mukaan koulun hyväntekeväisyysesitykseen, koska opettaja halusi mukaan ikioman Senior Linen :D Repesimme ihan täysillä kun hän tohkeissaan selosti asiaa, mutta onneksi open huumori riitti (toivottavasti) ymmärtämään miksi kikatimme asialle. Periaatteessa asiassa ei kuitenkaan ole mitään naurettavaa tai epäselvää - irantilaisen tanssin maailmassa täytettyäsi 21v olet senior dancer. Tämä pätee kaikissa kilpailuissa ja systeemeissä ympäri maailmaa. Niinpä senior linemme siis treenasi hikisesti kahden päivän varoitusajalla esitystä varten, ja keikkahan meni ihan nappiin! Koulun johtaja, vanhempi leidi Moirin buukkasi meidät heti jollekin hääkeikalle Bunrattyn linnaan Limerickin lähelle ensi lauantaiksi. Että ei voi keikkojen tuloa estää täälläkään! ;D Niin ja vielä tuosta ensimmäisestä keikasta, irkkutyyliin vielä edellisenä iltana kukaan ei tiennyt monelta keikka on, onko meillä musiikkia, mikä tilaisuus on kysessä ja mitä oikeastaan tehdään koko keikalla. Jostain tiedot sitten kaivettiin, ja paikan päällä kekkerit paljastuivat joksikin yhteisö-häppeningiksi. Tarjolla oli ilmaista sapuskaa, kouluja ja firmoja (?) tms esittäytyi, ja meidän lisäksi esiintyi lasten skottisäkkilli-yhtye, tai chi -ryhmä, nykytanssiporukka sekä paikallinen big band. Actionia siis riitti joka makuun! Ja paikallisella torilla eli milk marketilla oltiin.

Work that mullet dude!

Nyt olen käynyt myös rokaamassa paikallisessa rokkiluolassa! Dolan's Warehousessa oli kivan kuuloinen Nirvana cover-ilta, 20 vee Nevermindin julkaisusta. Ystäväni oli bongannut keikan ja houkutteli mukaan, tai oikeastaan ei kauheasti tarvinut houkutella, kun innosta kiljuen totesin tarvitsevani lomaa viulusta ja  tanssista ja kampuksesta. No, rokkireleet päällä tulimme paikalle ja tilailimme juomia. Ekojen Guinnesien jälkeen oli hyvät fiilarit ja odoteltiin bändia. Kun tilasin meille toisia, huomasin baarin seinässä lapun, jossa oli aikataulu kolmelel eri bändille. Jaa, eli 3 pumppua siis luvassa, no mikäs siinä. Odotukset olivat kovat, halusimme päästä hoilaamaan tuttuja klassikoita, kaveri varsinkin oli kova Nirvana-fani. Ensimmäinen bändi nousee lavalla ja vaikuttaa (osittain) hyvältä: laulajalla on päällä aito ysäri-grunge-univormu eli valkoinen t-paita, ruudullinen flanellipaita, polvista rikki olevat löysät farkut, tennarit, ja kihara yli olkapään tukka, joka on osittain ajeltu pois korvien takaa (siis sellainen puolikalju, u know). Basisti sen sijaan näytti mustassa resorivyötäröisessä nahkapusakassaan taksikuskilta joka oli revästy kesken ajon lavalle. Toisaalta ysäri-staili nivoutui näin kivasti kaikilta osin, eli selvästi mietitty juttu.

Hullu "taustalaulaja", joka oli hassunhauskasti
pipo nenässä koko keikan

No mutta siis bändi oli ihan kauhea, soittivat yhden tai kaksi Nirvanan biisiä ja loput jotain omaa kuraansa. Kärsimme ankarasti, eikä paikalla ollut liiemmälti edes söpöjä miehiä. Toinenkin bändi oli kauhea, vaikkei ihan niin kauhea kuin edellinen (josta muuten paljastui myöhemmin että he olivat soittaneet yhdessä vasta 2 viikkoa. No wonder!). Kolmannesta, eli pääesiintyjästä, ei kannata edes puhua. Parikymppiset klopit raitapaidoissa, villatakeissa, cooleissa tukkatyyleissä, pillifarkuissa ja tennareissa yrittivät rokata, mutta eivät osanneet edes soittaa keikkaa. Joka biisin välissä oli 3 minuutin arvontatauko, ja lisäksi jäbät roudasivat lavalle jonkun jäsenen tyttiksen, joka oli olevinaan Courtney Love. Muija yritti laulaa pari tsibaletta, mutta eihän se määintä kuulunut mihinkään. Ja rumakin se oli. Mutta meillä oli oikein hasukaa niin kauan kun oli ;D Yhteistuumin lähdimme taksilla kotiin ja kuski räkätti tilityksellemme illasta. Täällä muuten ajellaan taksilla ihan koko ajan. Ja hinnat eivät ole niin justiinsa, jos mittari näyttää 13,50 € niin kuski pyytää kympin. Class!

Tunnelma alkoi myös tiivistyä mukavasti loppuiltaa kohden. Huomasin jossain vaiheessa ajattelevani automaattisesti, että kohta alkaa ihmiset kännipäissään sekoilla, törmäillä ja ördätä ja kirota kovaäänisesti. Sitten muistin että olen Irlannissa, täällä ei varmaan ole samanlaista. No eipä. No okei, kyllä suomalaiset vielä vievät kirkkaasti voiton kännisekoilussa, mutta irkut ovat kyllä hyvä pikkuveli. Yksikin tyttö, kun kuuli että olen Suomesta, kiljaisi riemukkaasti; "From Finland! You guys are all alcoholics!". Läväytin yhtä riemukkaan naurun, no niinhän me olemme, hehee ja hahaa!

Me neither!

Keksitaikinaa purkissa?!? Yöök, edes minä en saisi alas.
(Vaikka mistäs en tietää, en ole kokeillut!)

Löytyihän se oikea luokka sittenkin!

Mun uusi puhelin!

Muotiblogi & häiriintynyttä tilitystä

No niin, nyt seuraa muotiblogi! Sehän on siis tosi muodikasta, jos joku ei ole huomannut, muotiblogin pitäminen siis. Kävin kaupungilla yksi päivä ja eksyin Brown Thomas -tavarataloon, josta löytyi mm. Oasiksen osasto! Ihanaa! Mutta tietenkään minulla ei ollut eikä tule olemaan varaa ostaa mitään, varsinkaan Oasiksesta.  Niinpä tyydyin siihen että otin ihanista vaatekappaleita kuvia ja leikin että ne pääätyisivät vaatekaappiini. Tässä siis ostossaaliini:

Ihana kissapaita!

Ihana heppamekko!

Ihana hame!

Ihan paras paita. Tämän olisin halunnut kaikista eniten.

Turkoosit housut, sopis mulle niin hyvin!

Huomaattekin ehkä mieltymykseni mustavalkoisiin vaatteisiin.

---------------------------------------------------------------------------------

Sitten takaisin koulumaailmaan. Tänään lähdin tyyriinä "song for all" -tunnille, jonka opo valitsi minulle kerrottuani halustani opiskella myös irlantilaista lauluperinnettä. Tunnilla olivat sekä muusikot että tanssijat sekaisin, ja ekavuotisia opiskelijoita kaikki, mutta en antanut sen häiritä. Ajattelin että kiva kun tutustuu ihmisiin tätäkin kautta ja varmaan tosi kiva päästä laulamaan porukassa. Noh, ensimmäisenä opettaja löi meille käteen nivaskan nuotteja, jotka eivät suinkaan olleet mitään irlantilaisia kansanlauluja, vaan viiden sävelen ja neljän tahdin mittaisia melodioita. Sitten paljastuikin, että täällä ryhmässä harjoitellaan yhdessä nuotinlukua! "Jotkut ovat teistä ehkä jo vähän pidemmällä nuottien lukemisessa, mutta jotkut eivät osaa ollenkaan lukea nuotteja, eli opetellaan täällä yhdessä sitä!" Seuraavaksi opeteltiin perus kuoron-/yhtyeenjohdon lyöntikaavaa neljään. Kuoronjohdon perustutkinnon suorittaneena se neljään lyöminen ei vaan valitettavasti ole enää mikään "juttu". Kun opettaja tunnin jälkeen kuuli kuka olen, hän sanoi saman tien että "you really shouldn't be here!", ja tiesi kuulemma taustani. Hän ihmetteli miksi opo oli edes laittanut minut ko ryhmään, kun se oli todellakin suunnattu ihmisille jotka eivät hallitse edes teorian perusteita. Samaa ihmettelen kyllä minäkin. 

Nooh, tästä sitten sainkin salamana kutsun osastonjohtajan pakeille. Siinä jutusteltiin ja yhtäkkiä herra sitten tokaisi että "soita mulle jotain! Play me a reel!" Olin tietty heti ihan paskana, eihän nyt jäykät suomalaiset tälleen vaan yhtäkkiä ala soitella jossain toimistossa! Mutta aei auttanut, soitin reeliä ja sitten herra otti puhelun jollekin toselle herralle, ja minut laitettiin maistereiden kanssa bändiin ja johonkin chant (eli laulu) -juttuun. Sama toistui uudestaan, kun kipitin misterin perässä käytävillä etsimässä pianomaikkaa. Hän repäisi jostain luokasta ulos jonkun äijän, ja sanoi minulle että soita tolle jotain pianolla! Siinähän sitten taas soitettiin :D Ja sitten minut taas laitettiin johonkin post graduate-porukkaan jota Michael O' Suilleabhain (se uusi idolini) vetää. Niin ja viuluopeni on Eileen O'Brien. Toisin sanoen kaikki melkein kurssit ja aikataulut menivät ihan uusiksi. Huh!

Ja vielä! Kyselin opolta että jos vaan jää aikaa, niin voisin ihan mielelläni tehdä jotain klasariproggista, esim. jonkun orkesteriperiodin tässä vuoden aikana. Opo sanoi että joo pistä mailia sinne osastonjohtajalle. Olen tässä odotellut että tradi-puolen aikataulut selviäisivät, jotta voin katsoa miten aika riittäisi klasarinkin tekoon. Opo on kuitenkin ahdistellut minua kiivaasti asialla ja useaan otteeseen käskenyt laittaa sitä meiliä. Olen vähän ihmetellyt että mikä tässä nyt on, varsinkin kun näistä tradi-opinnoista ei ole meinannut päästä millään selvyyteen. No tänään sitten meilasin sinne taas yhden ahdisteluviestin jälkeen, ja osastonjohtaja vastasi suunnilleen heti että "WELCOME! Meillä onkin tässä juuri useampi barokkiperiodi alkamassa, pääsethän toki kaikille?! Ja mestarikurssi on lokakuussa ja konsertteja siihen liittyen, tapaammehan ylihuomenna niin voimme jutella ja voisit vaikka soittaa meille jotain!" Ja sitten tämä sama nainen vielä eksyi jotenkin siihen tradi-osastonjohtaja-tapaamiseeni, ja niillä tuli kauhea kiista, että mitä kaikkea ehdin tässä vuoden aikana tehdä, että eihän nyt mene sitten päällekkäin opinnot! Itse vaan istuin siinä tyhmänä viulu kädessä ja yritin näyttää fiksulta :D Niin ja ilmiselvästi niillä on klasaripuolella puute ihmisistä, kun ne niin innoissaan on rohmuassa mua sinne. Itse asiassa se jenkkikämppikseni lopetti kesken klasarimaisterinsa, kun ei ollut tyytyväinen ohjelmaan. Ja tuskinpa siellä muutenkaan mitään hirveää yleisöryntäystä on. 

Mutta huh ja puh, kyllä nämä irkut on aika veijareita välillä :'D Nyt sitten hinkkaan kaikki vapaahetkeni Bachia, jotta olisi edes jotain järkevähköä soitettavaa torstaina. Olen kesän ajan pitänyt aika hyvin lomaa klassisesta viulusta, joten muutaman päivän elvytys ei ehkä ihan vielä riitä. Varsinkin kun seuraavat päivät on sellaisia 9-21 päiviä. Jeah!
--------------------------------------------------------------
Hurrikaani Katiakin näyttäytyi Irlannissa myrskynä, ja täällä esim. joki käyttäytyi vähän oudosti mm. vedenpinnannousuna ja virtaussuunnan poukkoiluna kovan tuulen ansiosta. Muistona kuva joka todentaa paikallista adhd-säätä hyvin.

"Pilvi muurista valoon vääläähtäää!"

The curse of 23!

Tähän väliin on kerrassaan pakko kertoa kaikille eräs ilahduttava seikka. Minua on jo useaan otteeseen luultu täällä Irlannissa 23-24-vuotiaaksi, ja todellisen ikäni kerrottuani ihmisten leuat ovat loksahdelleet äänekkäästi. Itse olen tietysti erittäin otettu ja imarreltu tästä. Uskon kuitenkin sen johtuvan mm. seuraavista asioista:

• Kampuksella kaikki ovat oletusarvoisesti "parikymppisiä", joten kyllähän sinne massaan sulautuu helposti. 
• Irlantilaiset näyttävät keskimäärin vanhoilta. Parikymppiset harmaantuvat, ja kasvot ovat ahavoituneet ja ryppyiset. Itselle on meinannut tulla noloja tilanteita kun on luullut jotain miekkosta 40-vuotiaaksi, ja oikeasti kyseessä onkin 22-vuotias sirkeä harmaahapsi!
• Käyttäydyn lapsellisesti ja hihitän teinimäisesti, mm. sekoamalla Irish Chamber Orchestran konsertin väliajalla, kun Colin Dunne kävelee vastaan. 

Nämä ovat siis vain villejä arvauksia, ja toistaiseksi paistattelen vain "hyvien geenien" suomassa auvossa ;)
------------------------------------------------------------------------------------------


Seuraavaksi seuraa konserttiervostelu. Kukaan sieltä suomesta ei ollut kuuntelemassa, että sikäli ehkä näkökulmani on hieman subjektiivinen, mutta aihe polttelee sydäntäni siihen malliin, että kirjoittamaan on päästävä. 


Irish Chamber Orchestra
Katherine Hunka, Director/Violin
Martin Hayes, Traditional Violin
Denis Cahill, Guitar

Programme

Moore               The Last Rose of Summer
Grieg                  Holbert Suite Op. 40
Dave Flynn       An Irish Farrago (from O'Carolan to O Riada)
Ginastera          Concerto for Strings Op. 33
Dave Flynn        Music for the Departed

Theatre 2:n upeat lamput

Aloittakaamme ICO:n esiintymisestä. Holberg-sarja soi kirkaasti ja hyvällä uholla. Pienestä orkesterista (4/4/4/3/1) lähti hyvin ääntä ja sooloissa kuultiin hyviä suorituksia. Ginasteran (itselleni tuntematon säveltäjä, eikä käsiohjelma valaissut asiaa) teos oli tylsähkö, ja sitä oli vaikea seurata. Huonompaakin uutta klassista musiikkia olen kuitenkin kuullut! Konserttimestarin yleisesti hieman raaka saundi otti välillä korviini, ja kaiken kaikkiaan orkesterista välittyi hieman "eka konsertti kesän jälkeen" -tunnelma. Välillä soitossa sattui ja tapahtui, ja konserttisalissa oli muutenkin aika rempseä tunnelma. Yleisö taputti pokkana kaikkien meininki-osien jälkeen, ja me Helsingin, Wienin ja muiden kulttuurikehtojen kasvatit kiemurtelimme vaivautuneina tuoleissamme. Konserttimestari myös spiikkaili ennen teoksia, ja koska kuuluvuus oli hieman huono, mylvähti joku takarivistä kärsimättömästi "I can't hear ye!". Väliajalla myytiin jäätelöä kannettavissa myyntitarjottimissa, mikä oli veikeä ja itselleni ihan uusi traditio. Ennen kaikkea konsertista välittyi sympaattinen, rustiikkisen maalaismainen tunnelma. Yleisö ja orkesteri olivat välillä jotenkin herttaisen pihalla. 

Dave Flynnin teokset kiinnostivat minua eniten. Konsertin nimi Classical Ceol lupaili juuri niitä asioita mistä itsekin olen kiinnostunut - klassista ja kansanmusiikkia yhdistettynä. Erityisesti Music For The Departed:ssa oli todella hienoja hetkiä, varsinkin hitaat airit ja muutama nopeampi osio osoittivat orkesterin ja tradi-viulistin hyvää yhteiskäyttöä. Martin Hayesin karisma kantoi koko konserttisalin läpi, eikä minua haitannut suuresti edes se, että hänen viulunsa oli vahvistettu äänentoistolla. Kitaristi Denis Cahill sen sijaan oli ihan tyhjän panttina lavalla - kitaralle kirjoitetut osiot olivat täysin epäoleellisia enkä ymmärrä miksi ne oli biisiin kirjoitettu. Jos kitaran tarkoitus on rämpsiä kahta sointua samalla rytmillä koko teoksen läpi, voi ehkä miettiä sen tarpeellisuutta uudestaan. Muutenkin molemmissa biiseissä oli todella köyhä harmoniamaailma, ja O'Carolanin kappaleiden sovituksissa oli jotain todella oudon kuuloisia efektejä, joita kuunnellessä mietin, että soittaako orkesteri näin päin mäntyä vai onko sovitus vain outo. Tämän kokemuksen pohjalta rohkaistuin siis ensinnäkin siitä, että klasari-kamu-yhteistyö voi kantaa pitkällekin. Se pitää kuitenkin tehdä todella tyylikäästi ja avarakatseisesti. Kevyellä pimputtelulla ei vielä saa aikaiseksi tajunnanräjäyttävää kamaa. 

Martin Hayes ja Irish Chamber Orchestra

Toinen mieleenpainuva kokemus oli Irish World Academyn johtajan, säveltäjä, muusikko ja akateemikko Mícheál Ó Súilleabháinin kohtaaminen. Hän piti luennon koululla, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että tässä on meillä henkilö, jossa yhdistyvät Timo Alakotila, Hannu Saha ja Heikki Laitinen. Ó Súilleabháin luennoi musiikin yhteydestä aivoihin ja kehoon, ja kuinka ihmiset kokevat musiikkia eri tavalla, kuinka improvisointi syntyy jne. Luento oli lyhyt, mutta siinä ajassa hän ehti esitellä taitojaan niin muusikkona, säveltäjänä kuin puhujanakin. Voitte uskoa, tämän miehen tekemisiä tulen seuraamaan tarkkaan loppuelämäni :) 

Ekat fish n' chipsit täällä :)

Sitten takaisin maan pinnalle. Perjantaina söimme menestyksekkään tanssitreenin kunniaksi ensimmäiset fish and chipsit täällä! Kyseessä oli johdatus, sillä Stablesin kampus-ravintolassa oli juurikin today's specialina fisut ja tsibut 2,99 €! Pahaksi onneksi täällä on myös valtavat sulkaavalikoimat kaikissa kaupoissa, ja tottakai kaikkea pitäisi päästä maistamaan, kun on tarjolla uusia ja jännittäviä suklaamakuja! Tänään oli kuitenkin hyvä päivä, söin vain kaksi pientä konvehtia kaffilassa :D Niin kävimme tosiaan taas pyörimässä kaapunnilla, "siopadoireacht", niinkuin täällä päin sanotaan. Ensi viikon jälkeen osaan hyvällä tuurilla jo lausua tuon, kun iirin kielen kurssi pyörähtää käyntiin. Olen super motivoitunut kurssista, enkä vain siksi että opettaja on erittäin söpö, vaan että siellä läpikäydään myös Irlannin ja iirin historiaa, myyttejä ym mielenkiintoista. 

Leivostiski milk marketilla ja hullu myyjänainen

Shoppailemaan!

 And finally...

THERE IS ONLY ONE BARBER AND HE IS THE GOD 
...vai...
There is only one god and he is the barber?!

Etanain kosto

"Miksi kuluttaa aikaa jonotukseen ja rahaa kalliisiin laitelippuihin Särkänniemessä tai Linnanmäellä, kun voit muutamalla eurolla saada elämäsi kyydin Queen Of Aran-lautalla! Matka Aran-saarille kestää n. 30 minuuttia, ja kyyti sisältää taattua menoa ja meininkiä, jossa yhdistyvät lentävä matto, viikinlaiva ja tornado kaikki yhdessä! Saat siis yhteensä tunnin ajan tauotonta vatkausta, heiluntaa ja törmäilyä, höystettynä virkistävillä tyrskyillä kasvoillesi ja vaatteillesi suoraan atlantin valtamerestä!"

*Our Customer Guarantee: TAATTU OKSENNUSTAKUU*

Torilla oli myynnissä ihania tuoreita asioita kuten
leipää, vihanneksia, leivonnaisia ja mereneläviä!
Nämäkin önkiäisit liikkuivat vielä kiivaasti.

Olen pyörinyt kaupungilla useaan otteeseen lähinnä pakon sanelemana. Kaikenlaista krääsää pitää ostaa huoneeseen, pöytämallisesta peilistä lakanoihin jne. University myös kyyditsi meidät ystävällisesti Milk Marketille, joka on siis paikallinen tori. Päätepysäkikseen bussi tosin pysäytti jonkun kirkon pihaan, ja oppilaat lastattiin ulos kuskin pannessa tupakaksi. Kaikki olivat hieman pihalla (kirjaimellisesti), kukaan ei antanut minkäänlaisia ohjeita missä olemme tai missä Milk Market oikeastaan sijaitsee. Itselläni oli onneksi kartta, ja keskusta oli jo muutenkin tuttu. Sain seurakseni tosi nuoren amerikkalais-tytön, joka oli ihan paniikissa eikä halunnut vaellella kaupungilla yksin. Hän totesi kauhuissaan, että "kun kaupunki on niin iso!" Ja kuten jo kerroinkin, Limerick on Irlannin Mikkeli tai Pieksämäki, eli hän oli kotoisin varmaan jostain todella tuppukylästä. Pidin sitten huolta tästä tytöstä, oli oikein isosiskollinen olo :D

Kaupungilla on ohjeet myös tyhmille eurooppalaisille ja amerikkalaisille,
jotka eivät osaa käyttäytyä  vasemmanpuoleisessa liikentessä. Ja hyvä niin!

Kouluahan jo hehkutinkin vuolaasti, ja sama meno jatkuu. Osaston ihmiset ovat ihania, samanlaisia letkeitä mutta skarppeja hahmoja kuin sibiksenkin kamu-osastolla. Lukkarini on viimeistä silausta vailla valmis, enää puuttuu vaain keyboard groupin, ensemblen ja viulutuntien ajat! Eli pitkällä ollaan, vaikkei ehkä siltä kuulosta. World Academyn rakennus on tosi kaunis ja viihtyisä, ei ollenkaan samanlainen ankea kuutio kuin musiikkitalo. Täällä värit ovat pehmeitä ja maanläheisiä, ja seinillä on isoja valokuvia tanssijoista ja muusikoista, ja joku hieno folk art -taideteos. Ainoa miinus ovat kokolattiamatot, jotka ovat tietysti lähes joka luokassa. Tanssisaleissa ei sentään ole lähdetty mattolinjalle.  

Koulussa on myös tanssiharjoituskoppeja! Samanlaisia kuin soittokopit, mutta näissä on tanssimatto ja peili.
Aivan mahtavan ihanaa ja söpöä!! :D 

Koulussa on myös vessan kokoinen koppi valjastettu treenikäyttöön.
Ota musiikkitalo oppia tästä, kaikki neliöt tehokäyttöön!

Tanssitunnit ovat käynnistyneet aika rytinällä. Olen siis Scoil U'i Ruaircin alaisuudessa. Kaksi sessiota on jo ollut, ja täällä yksi tunti on siis vähintään 2h putkeen. Aivan mahtavaa rääkkiä on ollut, ja samaa meininkiä on luvassa koko vuosi! Meillä on jo kiva pikku porukka, josta kaikki käyvät tunneilla yliopistolta tai sen läheltä käsin, joten menemme aina samaa matkaa bussilla tai autolla. Tunnilla luonnollisesti olen jo päässyt pudottamaan silmät päästäni useaan kertaan nuorten champpari-tanssijoiden treenatessa tanssejaan. Niin lattealta kuin se kuulostaakin: aivan uskomattomia tanssijoita! Inspiraatio ja motivaatio on siis tällä hetkellä potenssissa n. 100 000, eli luvassa on varmasti hientäyteinen vuosi. (edit: onnellisen hien!)

Sitten asiasta kukkaruukkuun: olen huomannut että etanat vainoavat minua vaihto-opiskelupaikoissani. Tukholmassa piti metrolle mennessä kävellä pieni mäki, joka oli puistoisan asuinalueen keskellä. Tiellä möngersi joka päivä useita etanoita, joita sai väistellä kauhun sekaisin tuntein. Nimesinkin tuon reitin sniggla backeniksi. Mutta mikä hirveintä, täällä on aivan sama homma! Inhoja önkkejä lyllertää vastaan kotipolulla, ja joudun inhosta kiljahdellen ottamaan sivuhyppyaskelia harva se kerta. Lisäki ikkunassani (ulkopuolella siis) on monumentaalinen hämähäkinseitti, joka ei varsinaisesti kaunista maisemaa. Taitaapa siis kohta olla luudalla töitä ulkosalla. 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ja lopuksi vielä terveiset iloisesta Limerickistä!

Sluts, sluts!

Olenko sittenkin Springfieldissä?!

HAVAINTOJA IRLANNISTA
Olen observoinut paikallisia paikkoja ja ihmisiä ahkerasti. Olen tahnyt mm. seuraavia havaintoja:

• Irlantilaiset ovat lyhyitä. Tunnen itseni jättiläiseksi kävellessäni kaduilla ja kampuksella.
• Pukeutumistyyli on verkkarit ja college, höytettynä kimaltelevalla käsilaukulla ja glitter-sandaaleilla (naiset siis). Miehet pukeutuvat vain verkkareihin ja collegeen.
• Hiustyyli on puuhkea harja, joka on värjätty mustaksi tai valkoiseksi. Meikkiä on drag-shown verran. Useiden naisten kauneusidoli näyttääkin olevan glamour-malli Jordan aka Katie Price (kts kuva).
• Kaupoissa ei myydä saksia
• Kaupoissa ei myöskään ole mitään loogista järjestystä tavaroille - keskellä ruokaosastoa myydään housuja 50 % off!, ja maitohyllyn vieressä on paristoja. Myyjät eivät itsekään tiedä mitä kaupassa myydään ja missä.

Jordan

Pukukopissa oli lastenistuin

Näkymiä kampukselta

Limerickissä on alkanut tapahtua pikku hiljaa. Tällä hetkellä istun Erasmus-orientaatiossa ja käytän aikaani hyödyllisesti vastaamalla meileihin ja kirjoittamalla tätä. Juuri nyt orientaatiossa aiheena on "ruokailu kielletty pc-luokissa". Selvä!

Tänään pääsen vihdoinkin tapaamaan opoa, ja opinnot varmaan alkaa hahmottua. Ensi viikolla tuntien pitäisikin jo alkaa. Olin myös ekoissa sessioissa täällä, jei! Mukana oli muutama opiskelija osastolta, ja oli kyllä todella luulot pois-meininki heti kättelyssä, aivan mielettömiä soittajia. Jos joskus kuvittelin osaavani soittaa irkkumusaa, en enää kuvittele. Soitin itsekin muutaman tunen, ja tuntui että tämä oli oikein hyvä "ekat sessiot"-kokemus :)

Menin sessioihin amerikkalaisen Joannan kanssa, joka on kurssikaverini Academylta, myös viulisti. Sessio-paikka oli irkkujen ohjeiden mukaan "ihan lähellä universitya, 10 minuutin matka". :D Haha niin varmaan. Kävelimme reilun puoli tuntia pimeällä tiellä keskellä ei mitään. Rikoimme siis heti kaikkia sääntöjä, joita meille on toitotettu koko ajan - älä liiku pimällä, huonosti valaistuilla alueilla, ilta-aikaan. Onneksi sentään olimme kaksin, en olisi todellakaan halunnut olla sillä retkellä yksin! Varsinkin kun ohi ajoi paikallinen pilis-auto, jonka ikkunasta joku jäbä karjui meille raivoisasti "SLUTS, SLUTS!!". Että silleen. Tähän liittyen voinkin todeta, että viikon asumisen jälkeen Limerick vaikuttaisi hieman Irlannin Mikkeliltä tai Pieksämäeltä.

Pienet tai oikeastaan aika suuret kehut ansaitsee kampus. Täällä on kaunista, ja ruokailuvaihtoehtoja on todella paljon! Olen aivan mykistynyt lounastarjonnasta, kasvisvaihtoehtoja löytyy runsain mitoin, ja ruoka on halpaa! Pitsku ja Tellu kyllä kalpenevat kirkkaasti UL:n rinnalla (minkä ei?!). Joka rakennuksessa on oma ravintola, ja todellakin tarjolla on aina vaihtoehtoja keitoista pastaan, wokkiin ja hampurilaisiin. Hinnat ovat 3-5 €.

(välihuomautus: "Always save your work to USB Memory Keys". Gotcha!)



Opiskelijoille tarjoiltiin myös hulppea dinner eilen illalla. Menimme paikalle tohkeissamme ja ajatuksissa illallinen, jossa istutaan alas, jutellaan vieruskaverien kanssa ja tutustutaan ihmisiin. "Dinner" olikin riisiä ja limaista kana-/kasvissoosia buffetpannuista annosteltuina, juomana limsapurkki. Ruokailu tapahtui seisten isossa meluisassa aulassa. Irkkujen tarjoilut eivät siis ihan aina vastaa odotuksia  - yhdessäkin orientaatiossa oli luvattu etukäteen lounas, joka paljastuikin kahvi-/teetarjoiluksi, ei edes mitään kahvileipää. Sillähän sitä opiskelijat jaksaakin sitten koko päivän.

Luontoelämyksiä on myös kertynyt. Joka paikassa on ihan hulluna hämähäkkejä, isoja ja pieniä. Seittejä lojuu ulkona ja sisällä, eikä niitä ilmeisesti aktiivisesti siivota pois. Debenhamsin ulkokatoksesta roikkui yksi päivä todella iso hämppis, onneksi spottasin sen ajoissa emmekä joutuneet vaaravyöhykkeelle. Tuossa viereisellä sohvallakin makaa juuri yksi hämähäkki-vainaa, nice. Lisäksi etanakanta on näyttäytynyt runsaana - mustaselkäisiä ja keltamahaisia limanuljaskoita on tullut vastaan niin elävänä lenkkipolulla kuin kadulla liiskaantuneina ja puolittuneina.


Näistä örkeistä en ole ottanut kuvia muistoksi. Ilmeisesti etanat ja hämikset ovat Irlannin vaarallisimmat luontokappaleet, täältä kun ei löydy karhuja, susia tms oikeita petoeläimiä. Käärmeetkin St. Pate karkotti jo aikoja sitten.

Paikallinen céilí-orkka dinnerillä

Tästähän tuli pitkä posti! Istuttuani alas Matsin kanssa (ruotsalainen oponi, joka on perehtynyt skottilaisen tanssin, cape bretonin tyyliin ym) opinnot ovat hahmottuneet sievästi. Major on irish music (fiddle, song, keyboards, ensemble) ja minor irish dance (tekniikkatunteja jne). Lisäksi voin tehdä klasaria jos huvittaa. Lisäksi tuevan tanssikouluni Scoil Uí Ruairc tunnit alkaa ensi maanantaina, ja opettajan on sama tanssidirektori kuin Academylla, eli Orfhlaith Ni Bhriain. Ja vielä lisäksi voin puhua koko vuoden ruotsia Matsin kanssa! Huraa! Olen tällä hetkellä niin täpinöissäni, että en oikein pysty ajattelemaan mitään. Paitsi illalla olevia international societyn tervetulobileitä, joissa toivon mukaan on super hauskaa! Luvassa on mm. speed datingia, jota odotan innolla...

Näkymä ikkunastani seuraavan vuoden ajan

Chamber music Building, missä kamariorkka ilmeisesti treenaa ja klasarit pyörii
(mun naapurissa, talo näkyy tossa takana)

Erasmus-orientaatio Kemmy Business Schoolissa
(ihan sika kaukana mun kämpilt! 20 minsaa kävelyä!
Onneksi ei tarvi enää ikinä mennä sinne)

And last but not least - oma sänky :) Double bed ja uudet lakanat