Kyläteillä hurjasteleva viulisti & keikka from Hell
Hej på er!
Täällä kirjoittelee kipeä ja nuhainen viulisti. Ulkona on ihana aurinkoinen keli mutta olen ihan poikki ja flunssan nujertama. Syynä on epäilemättä viime keskiviikkona soittamani keikka, joka oli ulkona hotellin kattoterassilla. Soittelin siellä pikkumekossa ensin täysin ulkosalla n. 30min, jonka jälkeen pyysin päästä "sisälle" avobaariin. Siinä sentään oli jonkinlaiset lasiseinät ympärillä, vaikka ovet olivat auki ja tuuli kävi sielläkin. Artur oli mukanani keikalla ja heilui paitasillaan terassilla sen pari tuntia myös. Olemme molemmat nyt vilustuneet, pää on painava ja sattuu, nenä tukossa ja huono olo. Nyt on jääneet salitreenitkin väliin useampana päivänä tämän takia, mutta oh well sellaista se välillä on ;) tylsää vaan kuin mikä olla puolikuntoinen!
Kyseinen keikka oli kuitenkin tosi mukava, järjestäjät olivat aivan mahtavia ja baarin henkilökunta todella ystävällistä. Myös yleisö oli tosi ihana, minulla oli oma pieni "fan club" joka linnoittautui eteeni ja diggaili jokaista biisiä antaumuksella. Kaikki halusivat myös kuvat ja otin jokaisen kanssa yksilökuvat ja vielä ryhmäposet päälle. Tuollainen palaute ja ihmiset tekevät paskoista olosuhteista huolimatta keikasta tosi kivan, eikä kylmä tuuli haitannut kun oli kiva ilmapiiri.
Siitä päästäänkin sitten aivan toisenlaiseen keikkakokemukseen... Edellisellä viikolla olin buukattu Radisson Blue-hotelliin häävastaanotolle. Spekseinä vieraiden joukossa kävely ja soittelu, eli langattomalla systeemillä oli tarkoitus mennä. Minulla on oma langaton systeemi joka on toiminut pienissä tapahtumissa ja huoneissa oikein hyvin. Tällä kertaa kuitenkaan ei. Koko keikka oli aivan katastrofi alusta alkaen :D Saavuimme hotelliin hyvissä ajoin, ja minun piti muka päästä heti tekemään soundchekkiä. Huoneessa oli kuitenkin aivan kauhea häsä ja härdelli ja kaikki työntekijät olivat tosi stressaantuneita. Minua kehotettiin tulemaan takaisin puolen tunnin päästä, joten lähdin syömään hotelliin ravintolaan. Siellä sama kaoottinen tunnelma jatkui - tarjoilijat hokivat samoja mantroja silmät lautasen kokoisina ja säntäilivät paikasta toiseen pelokkaan ja stressaantuneen oloisina. Kun vihdoin pääsin esiintymishuoneeseen takaisin, ei oikeaa henkilöä jonka piti auttaa hotellin laitteiden kanssa meinannut löytyä, ja aloin itse selvitellä heidän äänentoistokaapissaan olevaa piuhamerta. Homma tuntui ihan toivottomalta, koppi oli pimeä ja sekainen ja mikään ei toiminut. Sitten paikalle pärähti kierroksilla käyvä manageri joka hoputti, kikkaili ja tylytti minkä ehti. Sain kuitenkin tsekattua itseni ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Samaan aikaan myöhemmin soittava bändi kuitenkin oli asettanut kamansa pystyyn, ja paikalla oli myös videokuvaaja joka käytti jonkinlaista wifisysteemiä kameroihinsa. Kun minun sitten piti alkaa soittaa, koko langaton systeemini oli ihan mykkä. Long story short, kauhean panikoinnin jälkeen totesin että minun piti soittaa vahvistimeen kytkettynä. Eli se siitä "walking among the people" aktista. Vikana oli todennäköisesti se, että minun pieni (ja halvin mahdollinen) järjestelmäni hautautui kaikkien muiden langattomien ja wifiä käyttävien laitteiden alle. Tästä opin nyt ainakin sen, että minun on upgreidattava systeemini paremmaksi. Paikan hovimestari, joka näytti siltä kuin olisi napattu pahis-pingviinin roolista Batman-leffasta, kävi tylyttämässä useampaankin kertaan ja valitti mm. äänenvoimakkuudesta. Niinpä loppukeikka mentiin niin, etten kuullut taustanauhoista juuri mitään. Onneksi osaan kappaleet niin hyvin että tiedän mitä niissä tapahtuu muutenkin.
Kaiken kaikkiaan koko kokemus oli jokseenkin järkyttävä. Hotellissa oli niin kaamea ja kireä tunnelma, etten suosittelisi kenellekään esim. siellä majoittumista tai juhlien järjestämistä. Itse hotellissa työskentelevänä Artur osasi kertoa että tämä on kuitenkin aivan normaalia toimintaa hotelleissa. Kauhean tiukat aikataulut, ihmisiä hyppyytetään ja orjuutetaan, managerit ovat vallanhimoisia kyyliä ja ihmiset ovat hirveän paineen ja stressin alla. Sen kyllä huomasi. Onneksi joukkoon mahtui myös muutama normaali mukava työntekijä, mutta yleisesti täytyy kyllä sanoa että huhuh, nousi taas arvostus palvelualalla työskenteleviä kohtaan.
Näiden lisäksi meillä oli hiljattain vuotuinen Kickboxing, K-1 ja Self Defence seminaari ja show, jossa opettivat ja esiintyivät Shihan Maciej Misiak, Senseit Artur ja Robert, sekä yours truly. Tapahtuma meni tosi hyvin, ja porukka ihmetteli (itseni mukaanlukien) sitä taidon, kontrollin ja itsevarmuuden määrää joka näillä kavereilla on. Pääsin taas esittämään Gladiatorista tutun We Are Free-biisin Maciejin kanssa sekä katsomaan vierestä kun ukot rikkoivat kasan tiiliä ja puuta paljain käsin. Aivan käsittämätöntä.
Kävin myös soittamassa kantaatti-keikan Birrissä, Co. Offalyssa. Kaverini Gary oli sovittanut musiikin Australiassa asuvien irlantilaisten sisarusten tekstiin ja musiikkiin. Biisi oli tosi kiva ja oli hauska päästä orkesteriin soittamaan pienen tauon jälkeen. Sain kaahailla harkkoihin ja keikalle yksin autolla, ja olipahan taas kokemus sekin. Tunsin tien entuudestaan, mutta sen ajaminen oli varsinkin ensimmäisellä kerralla aika jännittävää. Täällä nopeusrajoitukset ovat ihan naurettavat - tiet ovat lähinnä vitsi ja niillä saa painaa ihan pimeitä nopeuksia. Yritin ajaa rajoitusten mukaisesti, ja silti tyypit ohitteli ajaen reipasta ylinopeutta. Mutta kyllä mielestäni monissa paikoissa rajoitukset ovat ihan liian korkeat. Kaverin seinällä joku kommentoi osuvasti ajamista täällä; "Ootko vielä päässy ajamaan laillisesti satasta "kevyenliikenteen väylän" luokkaa olevaa tietä jossa on bussin korkuset kivimuurit kummallakin reunalla, eikä tosiaan oo ees ykssuuntanen 😅" Tähän ei ole mulla mitään lisättävää!
Meille tarjoiltiin heti alkudrinkit, joka olikin tosi hyvää! En maistanut kuin pari siemausta, ja heti alkoi tuntua päässä, haha.
Keikan tuoksinnassa
Lämpöaalto saapui vihdoin Irlantiinkin!
Seminaarista
Artur
Tiilet (ja viulu) vielä ehjinä ennen actionia
Ilona, Ania ja minä. Ilona on Maciejin tyttöystävä ja Ania juonsi tilaisuuden.
Pojat tulivat keikalleni pubiin seminaarin jälkeen. Jami-isäntä Mick halusi sportti-fanina kuvan heidän kanssaan!
Kävimme myös retkellä Tramoressa, co. Waterfordissa. Ihana paikka ja totta kai piti heittää parit hypyt!
Vielä taipuu irkkutanssijan jalka cuttiinkin!
Dinnerillä Puolalais-Irlantilaisessa seurassa. Kuvassa Ilona ja Robertin irlantilainen vaimo Vera. Puolan vieraat majoittuivat meillä, joten olin täysin puolan kielen ympäröimänä 24/7. Olin ihan ekstaasissa kun pääsin puhumaan englantia Veran kanssa :D
No comments:
Post a Comment