Olen asunut Irlannissa jo 5 vuotta ja luulisi että asiat olisivat tuona aikana jo asettuneet uomiinsa. Mutta ehei, yllätyksiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää edelleenkin! :D Olen elänyt taas yhtä elämäni mielenkiintoisimmista, turhauttavimmista ja hassuimmista kuukausista täällä. En varmaan ikinä totu irkkujen metkuihin ja asioidenhoitotapoihin. Joskus tuntuu hassulta miten erilaisia kulttuureja ja tapoja Euroopan sisällä onkaan, organisoiduista pohjoismaista kovaäänisiin italiaisiin, teetä lipittäviin suuruudenhulluihin englantilaisiin, säntillisiin saksalaisiin ja taas näihin hassuihin saarellensa eristäytyneisiin irlantilaisiin huumoriveikkoihin :)
Tällä kertaa kommellukset kietoutuvat muuton ympärille. Olen tosiaan asunut valtaosan ajastani täällä Kilkennyssä, joka on varsin pieni paikka. Ehkä jonkun Lahden tai Porvoon tms kokoinen. Ensimmäinen vuosi Limerickissä meni opiskelijamajoituksessa, joka oli helppo ja vaivaton asumismuoto. Kilkennyssä asuminen on ollut myös halpaa ja vaivatonta. Nyt kun muutto Corkiin oli edessä, en osannut arvata millainen show siitä tulisi! Ensinnäkin eniten yllätti se, että asuntoja yksinkertaisesti EI OLE. Ja ne mitä on, monet ovat suomistandardien mukaan asumiskelvottomia. Vanhoja kivitönöjä, eristykset nolla, hometta joka paikassa ja kylmiä kuin mitkä. Ja hintaa pyydetään tonni tai yli. Kävimme Corkissa monta kertaa asuntonäytöissä, ihan senkin vuoksi että saisi käsitystä mitkä alueet ovat kivoja jne. Ensimmäisestä näytöstä on jäänyt minulle kauheat traumat, niin karmiva loukko se oli :D Kämppä sijaitsi rautatiesillan katveessa alueella joka näytti kun oltaisiin saavuttu Bronxiin New Yorkiin. Talossa oli 4 kerrosta joissa jokaisessa asunto, ja kaikki asunnot samanlaisia. Kun astuin sisään, meinasi oksennus nousta kurkkuun hajusta. Lattiassa oli ruskeat likaiset kokolattiamatot, murusia ja kuonaa täynnä. Huonekalut olivat rikkinäisiä ja saastaisia. Seinissä oli halkeamia, tahroja ja hämähäkinseittejä. Suihku oli kuin Auschwitchsista. Ikkunoista oleva "näköala" oli kuin vankilasta, vain kalterit puuttuivat. Keittiöstä en edes sano mitään, niin kuvottava koko paikka oli. Välittäjätyttö hymyili ja jutteli iloisesti ikään kuin mitään epänormaalia ei olisi tilanteessa ollut. Kämppä maksoi 900, ja kahden päivän kuluttua näin neitstä että ne olivat kaikki menneet. Uskomatonta.
Seuraava kohde olikin jo ihan "oikea" asunto, todella mukava alue ja uudempi rakennus. Nähtyäni asunnon tiesin välittömästi että haluamme sen. Se oli täydellinen kaikin puolin! Mukava välittäjä lähetti meidät keskustaan toimiston tiloihin jossa voisimme "tehdä paperit". Menimme tohkeissamme sisään, ja seurasi pitkällinen ja kuumottava paperi- ja takuumaksushow. Kun olimme saaneet kaiken kuntoon ja jo MAKSANEET takuuvuokran, jäbä ilmoitti että "me soitellaan sitten teille saatteko kämppää vai ei". Hetkinen, mitä?!? Rahat kuulemma palautettaisiin jos ei saataisi asuntoa. Kun tiedustelin kauankohan tässä kestää, vastaus oli että "paha sanoa. Voi olla huomenna, voi olla myöhemmin". Öööhhhh! Kahden päivän tulisilla hiilillä olon jälkeen sain soiton että emme saaneet asuntoa. Kun kysyin syitä, välittäjä sanoi että hänellä ei ole aavistustakaan. Vuokraloordi ei vain suostunut. Meillä on kuitenkin erittäin hyvät suositukset eli ei voi kyllä yhtään tietää mitä ihmiset oikeasti haluavat. Tämän jälkeen oli muitakin ikäviä takaiskuja ja todella turhia reissuja, mm. yhdessä kohteessa saavuttuamme jo perille vuokraemäntä oli unohtanut ilmoittaa minulle että oli jo vuokrannut asunnon ja loput näytöt on peruttu. Olin noista takaiskuista aika paskana hetken, mutta uudella tarmolla mentiin aina vaan eteenpäin.
Olen kyllä kuullut että mm. Helsingissä on samanlaista ryöstötoimintaa; pitää toimittaa palkkakuitteja ja rikosrekisteriote suurin piirtein. Huh jotenkin karmeaa minkälaiseksi homma on mennyt. Sitten meitä kuitenkin lopulta onnisti! Olin itse todella kärppänä koko ajan asuntoilmoitusten äärellä, ja yhtenä päivänä kun olimme jo matkalla Corkiin näin uuden ilmoituksen. Asuntoa vuokrasi miellyttävä papparainen, jonka kanssa meillä synkkasi heti. Pappa suostui oitis vuokraamaan meille asunnon, ja olimme innoissamme. Asia ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen. Myöhemmin samana päivänä pappa soitti, että eräs sukulainen olikin ilmaantunut takavasemmalta ja halunnut vuokrata asunnon lapselleen tms. joten tottahan papan oli tähän suostuttava. Boom! Isku päähän oli aika kova. Hänellä kuitenkin oli toinen talo, kalliimpi ja isompi, jota hän tarjosi meille. Tilanteemme oli sellainen, että suostuimme diiliin, koska meillä ei yksinkertaisesti ollut muuta vaihtoehtoa. Kokoonsa nähden talo oli halpa, ja hyväkuntoinen. Hinta oli suolainen kahdelle ihmiselle mutta what can you do. Olen kuitenkin kuullut niin paljon horror-tarinoita ihmisistä ja perheistä jotka ovat etsineet asuntoa kuukausia saamatta mitään. Yksikin perhe joutui sanomaan isän uudelle työpaikalle ei, koska eivät puolen vuoden etsimisen jälkeen saaneet asuntoa. Älytöntä.
Sitten päästäänkin irkkujen lempihommaan, papereiden pyörittelyyn. Täällä yliopistoissa on lukukausimaksut, ja minunkin uudessa koulussa ne ovat parin tonnin luokkaa / vuosi. Maksuihin voi hakea apua Student Financelta (SUSI), joka sitten maksaa maksut puolestasi. Olen siis hakenut SUSI:lta apurahaa ja olen kaikin puolin siihen oikeutettu, mutta auta armias mikä paperishow siitä on seurannut. Ensinnäkin mikä minua eniten naurattaa, on se, että minun pitää todistaa että olen asunut EU:ssa / Irlannissa viimeiset 5 vuotta, ja ei siis sen todistaminen, vaan MITEN. Lähetin heille vuokrasopimuksia, veropapereita, sähkölaskuja ym, mutta EI, ne eivät kelpaa! Siis asumisen todisteeksi ei kelpaa vuokrasopimus?! Tämänkin asian selviämiseen kului useita puheluja ja kirjeitä, joissa kaikissa pyydettiin eri asioita ja virkailijat sekoilivat pyynnöissään ja tiedoissaan antaumuksella. Lopulta pienen hermojen menettämisen ja tulikivenkatkuisen sähköpostin lähettämisen jälkeen jälkeen sain hommaan jotain selvyyttä. Ainoa mikä loppupeleissä kelpasi, olivat tiliotteet pankista. Asia selvä! Tätäkö ei sitten olisi voinut kertoa heti kättelyssä.
Nyt olen päässyt hieman rauhoittumaan kaiken tämän säädön jälkeen, ja keskittynyt käytännön asioiden hoitamiseen. Siinä sivussa olen keikkaillut ympäri maata, ja koettanut löytää parempaa soittoasentoa. Selkäni ei tykkää kun joudun soittamaan pitkiä aikoja putkeen, ja olen nyt vaihtanut leukatuen uuteen siinä toivossa että se auttaisi. Stressi tekee kyllä myös tehtävänsä - kireä niska ja hartiat eivät varsinaisesti auta soitossa. Corkiin reissaaminen ja tietokoneella istuminen ovat varmasti edesauttanet myös kaikenlaisia jumeja. Tänään pääsenkin vihdoin fysioterapeutille joka osaa runnoa selkäni ja niskani taas uuteen uskoon. Ah ihanaa! Ja niin, ettei nyt menisi ihan valittamiseksi tämä postaus, uuden asunnon vieressä on Pilates-sali! JES! Pilates on ollut pelastava enkeli näissä kestojumeissa. Ehkäpä teen pian postauksen millaisia kremppoja on ollut ja miten pilates on auttanut. Se on myös avannut silmiäni urheilun suhteen ja antanut perspektiiviä oman kehonkuvan muodostamisessa.
Nyt jatkan kuitnekin aamukahvin lipittelyä ja joululentojen suunnittelua kotiin :)
Ihanaa päivää, xxx
Onnellinen Korfulla
Perhelomatla Korfulta. Oli ihanaa!
Suomessa tyhjensin varastosta vanhoja tavaroitani. Tässä palaa mm. vanhat tanssipuvut. Oli aika tunteellista!
Matkalla kotiin kodista
Näiden ihanien neitosten kanssa on aina niin kiva soittaa
Keikalla Dromoland Castlessa co. Claressa
Ihana Póg-kahvila Dublinissa! Raakaleivonnaisia ja hyvää kahvia.
Lehmät kirmaa kodin vieressä olevalla niityllä :D
Uusi koti Corkissa!
Uusi kotikatu :)
Uutta asuntoa sisältä
Keikalla Clonmelissa.
Näin irkkutaloissa. Tämä viulukotelo on vain ollut sisällä täällä talossa jossa asun. Ja tällaiseksi se on mennyt. Ei ole kastunut tai mitään. Aika kuvottavaa, ja tällaisen keskellä olemme asuneet jo yli 2 vuotta. Vuokraotimisto tietää kyllä homeesta, mutta kukaan ei tee mitään. Maalataan vaan vähän seinänä päälle ja that's it!
Suihku. Tuohonkin maalattiin päälle ja vuoden jälkeen taas tuon näköinen. YÄK
No comments:
Post a Comment