Täällä yksi heikkopäinen viulisti taas skribailee. Kiertue on ollut ihan käsittämättömän rankka. Nyt meillä oli 8 showta putkeen, ja kaikki olivat aivan puhki. Itse en ole koskaan tehnyt näin kovasti töitä, siis jos ei lasketa klasaritutkintoja AMK:ssa ym. Päivät ovat olleet aivan järkyttävän pitkiä - aamulla ylös 8-9 aikaan, aamiainen, juoksu tai muu liikunta, suihku, bussiin, matkustusta 2-4h, keikkapaikalle, valmistautuminen, soundcheck, itse show (joka kestää n. 2h), nimmarisessio ja yleisön kanssa tsättäily, bussiin, ajo hotellille, meikit veks, nukkumaan about klo 1-2am, herätys aamulla.. Tähän lisäksi vielä matalat verensokerit yöllä, eli käytännössä en ole nukkunut keskimäärin yössä kuin 5-6h. Bussissa ei pysty kunnolla nukkumaan, joten unenpuute on ollut todella iso issue. Nytkin olen ihan pehmeäpäinen. Lisäksi rehkin itse lavalla niin järkyttävästi, en ymmärrä mistä ihmeestä revin kaiken sen energian. Mutta jostainhan se on revittävä, en ole tullut tänne seisomaan lavalla ja hymyilemään nätisti, vaan räjäyttämään pankin jokaikinen kerta! Onneksi on nyt vapaapäivä, joten en oikeastaan aio tehdä mitään! Roikkua vaan facessa ja kirjoittaa blogia ja höpistä tyhmiä juttujani :)
(Tässä muuten mun soolo showsta)
Viimeisin kirjoitus oli niin kauheaa narinaa ja tuskan parahdusta, että laitetaan välillä tämmösiä kevyempiä muistelmia jakoon. Leikkasin tukan täällä ex tempore! Oltiin Aachenissa useampi päivä, ja törmäsin sitten sisään johonkin salonkin jossa oli tarjouksessa koko setti eli pesu leikkaus ja muotoilu, 25e. Systeemi oli vähän hassu, alakerrassa tiskillä muija lykkäsi käteen paperilappusen, jonka kanssa menin yläkertaan, ja siellä jonotin sitten vapaata kampaajaa. Takaisintullessa maksettiin alakerrassa. Työntekjät oli kaikki vähän itä-helsinkiläisen lähiötanttojen näköisiä, yksi ainoa nuori kundi siellä joukossa. Rukoilin mielessäni, että anna mulle se kundi, ja onneksi näin kävikin. Poika leikkasi hartaasti ja oli tosi hermostunut kun hänen englantinsa oli niin tönkköä. Naureskelin vaan että ei hätää. Sitten kun se kuuli että olen viulisti je kiertueella, oli ensimmäinen kysymys että tiedänkö David Garrettin. No tiedänkö!!!! VÄHÄNKÖ TODELLAKIN TIEDÄN!!! Syy miksi kampaaja kyseli oli se, että ko. herra on syntyjään Aachenista. David tuli minun tietoisuuteeni täällä Saksassa, kun meidän managerilafka on myös sen manageri, ja nykyinen tour manageri Jörn on ollut myös Davidin manageri. David (siis näin ystävien kesken tosiaan vaan David), on maailmanluokan huippuviulisti, Juilliardin käynyt ja Izhak Perlmanin opissa ollut, ja tätä nykyä tekee seka klassisia konsertteja, että omaa "crossover" musaa. Osa siitä crossoverista on ihan suht kuunneltavaa, mutta erityisesti itse pidän tyypin asenteesta, (ja ulkonäöstä), ja klassisesta tulkinnasta. David esiintyy syksyllä myös Paganini-elokuvassa, vähänkö olen tikkana tillittämässä ensi-illassa! Jörnin kanssa olen käynyt syvällisiä keskusteluja Davidista, ja pahaksi onneksi tyyppi on täysi munapää. Mutta menestyksellä on hintansa, kysessä on aika klassinen kammottava lapsuus ei minkäänlaista elämää pelkkää viulun hinkkaamista über ankarat vanhemmat ja ahdistunut, narsistinen ja yksinäinen ihmisraunio. Toisaalta David sitten soittaakin Stradivariusta. Että valitse nyt siinä sitten.
En muuten tykkää tosta Davidin vaaleasta fledasta yhtään. Oma tumma väri pukee sitä paljon paremmin. Miten tästä muuten tulikin tämmönen fanitusblogi yhtäkkiä!
Yhtenä iltana meillä oli myös 20-luvun pippalot, ja kaikki tälläytyi innokkaasti. Itse en oikein jaksanut. En nyt rupea ostelemaan jotain rättejä ja tarvikkeita yhtä pientä iltaa varten. Miten noi muut jaksaakin aina intoilla jostain tollasista epäoleellisista jutuista. Joku huomiontarve vissiin. Toisena iltana hotellissa oli keilarata, tai Kegelbahn, joka on vissiin vähän eri juttu. Jokaisella oli aina 3 heittoa peräkkäin, ja keiloja oli yhteensä 9. Ja itse kuulapallossa ei ollut sormireikiä ollenkaan. Radan mekanismi oli musta tosi kiehtova, yleensäkin olen aina ihan tohkeissani kaikista vimpaimista, tehtaista ja härveleistä. Kuinka jännittävää on kun hassut narut hiissasivat keiloja ylös! Ja miten se kuula kaasuttaa sieltä takaisin sellaista avorataa pitkin ihan hirveää vauhti! Tosin sitten kävi niin, että Jon kanssa tungimme pikkuruisesta ovesta keilaradan "bäkkärille" (vitsit se ovikin oli jännittävä!!), ja puhkuin lapsenmielistä intoa. Kunnes karu totuus paljastui. Takahuone oli todella ankea, likainen ja suttuinen ja tosi creepy. Jotain flanellipaidan jäänteitä ja muovipuseja lojui lattioilla. Yhtäkkiä meidän siellä ollessa se mekanismi alkoikin puksuttaa, ja kaikki osaset liikkua, ja saimme ihan kauhea paniikkikohtauksen peläten että jäämme kuristuksiin johonkin radan akseleihin tai että keilat tippuu päähän. Kiljuen pääsimme kuitenkin ulos ajoissa. Turha muuten ehkä mainitkaan, että minä voitin molemmat kierrokset. Double champion! Kuten yleensäkin kaikessa, heittelin kuulia hullun kiilto silmissä tavoitteenani vain yksi asia - voitto. Kuulun siihen ihmistyyppiin, jonka pitää olla heti paras kaikessa. Jos en ole, asia ei kallisarvoisen aikani arvoinen.
Double Champion!
Sitten alkoikin Saksassa hellekelit. Kuljeskelin sortseissa ja minareissa ja rusketuin kivasti. Nyt on jo vähän jäähtynyt, ja varsinkin pohjoisempana oli kylmempää kun sinne liikuttiin takaisin. Täällä alpit vaikuttaa tietysti ilmastoon, pohjoisessa on leuto meri-ilmasto, keskellä metsää ja Scharzwaldia, ja sitten Die Alpen. Sitten seurasikin tämä reilun viikon työputki, jonka aikana kuvittelin tulevani oikeasti hulluksi. Ja sitä ennen oli koti-Kilkennyssä jos jonkinlaista draamaa, itkua ja hammastenkiristystä. Eli ei ihan seesteisissä merkeissä ole tämä kiertue mennyt. Nyt kuitenkin tuntuu, että loppuaika menee helpommin. tämän lepopäivän olen ansainnut, ja huomisesta alkaa taas viulu- ja kroppatreeni. Ei maar ei Jumala laiskoja elätä! Sehän hyt on selvä.
Aachenin teatterissa oli jotkut Kaurismäki-päivät!
Meitsi bäkkärillä
Tämänhetkinen Angel bus
Lavalla pitää luntata kädestä aina mikä city onkaan kyseessä
Näinkin kiva aamiaishuone oli yhdessä todella viihtyisässä maalaishotellissa. Oli toi kiva paikka muutenkin, miinuksena lehmänlannan vahva haju ulkona.
Hoffin vieraskirjassa lukee kiitokset monikielisesti X
Eräs fani oli askarrellut meistä tämmöisen polttotekniikkakuvan.. Ko fäni tuli alun perin yhteen ihan ekoista showista, ja oli tehnyt taulun posterissa olevien random akkojen erusteella. Hän oli sitten tietty kauhean pettynyt kun meet and greetissä olikin ihan eri tyypit :D Kuukuaden päästä miekkonen tuli uudestaan, tällä kertaa oikeiden naamataulujen kanssa. Kauhean suloinen ele, mutta en voi mitään, sain pidätellä naurua kaksinkerroin kun näin taulun.. xD
Siegenissä reippailin juoksulenkillä ihan tosi korkean vuoren päälle. Tuntui että yritin juosta pystyseinää pitkin. En meinannut oikeasti päästä eteenpäin! huh! Suosittelin samaa reittiä myös maratoonin juosseelle Carlylle, ja se tuli takaisin puhisten että Lotta you bitch! :D
Öhm, jonkun "saunan", tai kylpylaitoksen näyteikkuna.. Kiva nude-mallinukke!
No comments:
Post a Comment