The curse of 23!

Tähän väliin on kerrassaan pakko kertoa kaikille eräs ilahduttava seikka. Minua on jo useaan otteeseen luultu täällä Irlannissa 23-24-vuotiaaksi, ja todellisen ikäni kerrottuani ihmisten leuat ovat loksahdelleet äänekkäästi. Itse olen tietysti erittäin otettu ja imarreltu tästä. Uskon kuitenkin sen johtuvan mm. seuraavista asioista:

• Kampuksella kaikki ovat oletusarvoisesti "parikymppisiä", joten kyllähän sinne massaan sulautuu helposti. 
• Irlantilaiset näyttävät keskimäärin vanhoilta. Parikymppiset harmaantuvat, ja kasvot ovat ahavoituneet ja ryppyiset. Itselle on meinannut tulla noloja tilanteita kun on luullut jotain miekkosta 40-vuotiaaksi, ja oikeasti kyseessä onkin 22-vuotias sirkeä harmaahapsi!
• Käyttäydyn lapsellisesti ja hihitän teinimäisesti, mm. sekoamalla Irish Chamber Orchestran konsertin väliajalla, kun Colin Dunne kävelee vastaan. 

Nämä ovat siis vain villejä arvauksia, ja toistaiseksi paistattelen vain "hyvien geenien" suomassa auvossa ;)
------------------------------------------------------------------------------------------


Seuraavaksi seuraa konserttiervostelu. Kukaan sieltä suomesta ei ollut kuuntelemassa, että sikäli ehkä näkökulmani on hieman subjektiivinen, mutta aihe polttelee sydäntäni siihen malliin, että kirjoittamaan on päästävä. 


Irish Chamber Orchestra
Katherine Hunka, Director/Violin
Martin Hayes, Traditional Violin
Denis Cahill, Guitar

Programme

Moore               The Last Rose of Summer
Grieg                  Holbert Suite Op. 40
Dave Flynn       An Irish Farrago (from O'Carolan to O Riada)
Ginastera          Concerto for Strings Op. 33
Dave Flynn        Music for the Departed

Theatre 2:n upeat lamput

Aloittakaamme ICO:n esiintymisestä. Holberg-sarja soi kirkaasti ja hyvällä uholla. Pienestä orkesterista (4/4/4/3/1) lähti hyvin ääntä ja sooloissa kuultiin hyviä suorituksia. Ginasteran (itselleni tuntematon säveltäjä, eikä käsiohjelma valaissut asiaa) teos oli tylsähkö, ja sitä oli vaikea seurata. Huonompaakin uutta klassista musiikkia olen kuitenkin kuullut! Konserttimestarin yleisesti hieman raaka saundi otti välillä korviini, ja kaiken kaikkiaan orkesterista välittyi hieman "eka konsertti kesän jälkeen" -tunnelma. Välillä soitossa sattui ja tapahtui, ja konserttisalissa oli muutenkin aika rempseä tunnelma. Yleisö taputti pokkana kaikkien meininki-osien jälkeen, ja me Helsingin, Wienin ja muiden kulttuurikehtojen kasvatit kiemurtelimme vaivautuneina tuoleissamme. Konserttimestari myös spiikkaili ennen teoksia, ja koska kuuluvuus oli hieman huono, mylvähti joku takarivistä kärsimättömästi "I can't hear ye!". Väliajalla myytiin jäätelöä kannettavissa myyntitarjottimissa, mikä oli veikeä ja itselleni ihan uusi traditio. Ennen kaikkea konsertista välittyi sympaattinen, rustiikkisen maalaismainen tunnelma. Yleisö ja orkesteri olivat välillä jotenkin herttaisen pihalla. 

Dave Flynnin teokset kiinnostivat minua eniten. Konsertin nimi Classical Ceol lupaili juuri niitä asioita mistä itsekin olen kiinnostunut - klassista ja kansanmusiikkia yhdistettynä. Erityisesti Music For The Departed:ssa oli todella hienoja hetkiä, varsinkin hitaat airit ja muutama nopeampi osio osoittivat orkesterin ja tradi-viulistin hyvää yhteiskäyttöä. Martin Hayesin karisma kantoi koko konserttisalin läpi, eikä minua haitannut suuresti edes se, että hänen viulunsa oli vahvistettu äänentoistolla. Kitaristi Denis Cahill sen sijaan oli ihan tyhjän panttina lavalla - kitaralle kirjoitetut osiot olivat täysin epäoleellisia enkä ymmärrä miksi ne oli biisiin kirjoitettu. Jos kitaran tarkoitus on rämpsiä kahta sointua samalla rytmillä koko teoksen läpi, voi ehkä miettiä sen tarpeellisuutta uudestaan. Muutenkin molemmissa biiseissä oli todella köyhä harmoniamaailma, ja O'Carolanin kappaleiden sovituksissa oli jotain todella oudon kuuloisia efektejä, joita kuunnellessä mietin, että soittaako orkesteri näin päin mäntyä vai onko sovitus vain outo. Tämän kokemuksen pohjalta rohkaistuin siis ensinnäkin siitä, että klasari-kamu-yhteistyö voi kantaa pitkällekin. Se pitää kuitenkin tehdä todella tyylikäästi ja avarakatseisesti. Kevyellä pimputtelulla ei vielä saa aikaiseksi tajunnanräjäyttävää kamaa. 

Martin Hayes ja Irish Chamber Orchestra

Toinen mieleenpainuva kokemus oli Irish World Academyn johtajan, säveltäjä, muusikko ja akateemikko Mícheál Ó Súilleabháinin kohtaaminen. Hän piti luennon koululla, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että tässä on meillä henkilö, jossa yhdistyvät Timo Alakotila, Hannu Saha ja Heikki Laitinen. Ó Súilleabháin luennoi musiikin yhteydestä aivoihin ja kehoon, ja kuinka ihmiset kokevat musiikkia eri tavalla, kuinka improvisointi syntyy jne. Luento oli lyhyt, mutta siinä ajassa hän ehti esitellä taitojaan niin muusikkona, säveltäjänä kuin puhujanakin. Voitte uskoa, tämän miehen tekemisiä tulen seuraamaan tarkkaan loppuelämäni :) 

Ekat fish n' chipsit täällä :)

Sitten takaisin maan pinnalle. Perjantaina söimme menestyksekkään tanssitreenin kunniaksi ensimmäiset fish and chipsit täällä! Kyseessä oli johdatus, sillä Stablesin kampus-ravintolassa oli juurikin today's specialina fisut ja tsibut 2,99 €! Pahaksi onneksi täällä on myös valtavat sulkaavalikoimat kaikissa kaupoissa, ja tottakai kaikkea pitäisi päästä maistamaan, kun on tarjolla uusia ja jännittäviä suklaamakuja! Tänään oli kuitenkin hyvä päivä, söin vain kaksi pientä konvehtia kaffilassa :D Niin kävimme tosiaan taas pyörimässä kaapunnilla, "siopadoireacht", niinkuin täällä päin sanotaan. Ensi viikon jälkeen osaan hyvällä tuurilla jo lausua tuon, kun iirin kielen kurssi pyörähtää käyntiin. Olen super motivoitunut kurssista, enkä vain siksi että opettaja on erittäin söpö, vaan että siellä läpikäydään myös Irlannin ja iirin historiaa, myyttejä ym mielenkiintoista. 

Leivostiski milk marketilla ja hullu myyjänainen

Shoppailemaan!

 And finally...

THERE IS ONLY ONE BARBER AND HE IS THE GOD 
...vai...
There is only one god and he is the barber?!